Tekoälyllä täsmäsäätöjä ja energiansäästöä

Kuva: Bigstockphoto

Kiinteistönhoidon apuna käytettävä tekoäly luo mahdollisuuksia huoneisto- ja asukaskohtaisiin lämpötilan säätöihin ja varoittaa kosteusvaurioista, kertoo Rakennuslehti. Avainasemassa on kattava anturointi.

Sekä Satolla että Kojamolla on muutaman vuoden kokemus anturointia hyödyntävästä, asumismukavuuden parantamiseen tähtäävän tekoälyn käytöstä. Saton teknisen johtajan Jari Kanervon mukaan valtaosa Saton asunnoista on viimeisen kolmen vuoden aikana varustettu huoneistokohtaisilla lämpötila- ja kosteusantureilla, mistä on lyhyt matka huoneistokohtaiseen olosuhteiden optimointiin. Tekoälyominaisuuksin on varustettu noin 16 000 Saton asuntoa ja rakennusautomaatiojärjestelmään liitetty lämpötila- ja kosteusseuranta on noin 17000 asunnossa. Saton tavoitteena on anturoida kaikki sen hallinnoimat 26 000 asuntoa.

Kanervon mukaan tekoäly oppii tekemään johtopäätöksiä keräämänsä datan perusteella kiinteistön olosuhteista. Tekoäly voi jopa päätellä, mihin aikaan ihmiset käyvät suihkussa. Se voitaisiin esimerkiksi yhdistää pesukoneen alle yhdistettävään kosteusanturiin, mikä ehkäisisi kosteusvahinkoja. Tekoäly auttaisi myös huoltotoimenpiteissä analysoimalla tarkasti, millainen huoltotoimenpide on kulloinkin kohteessa tarpeen ja mitkä ammattilaiset tulee kutsua paikalle. Tekoälyyn pohjaavalla optimoinnilla voi parantaa vanhankin rakennuksen energiatehokkuutta, vaikkei perusteellista energiaremonttia olisi tehtykään.

Kojamolla on Kiinteistöpalveluiden yksikön johtaja Pasi Kujansuun mukaan 600 kohteessa 29 000 asuntoa tekoälyohjauksen piirissä. Tekoälyllä parannetaan lämmityksensäätöä ja hallitaan huoneistojen sisäolosuhteita. Tekoälyn avulla toteutettavassa etäohjauksessa on hänen mukaansa kahdenlaisia etuja: huoneiston olosuhteet pysyvät vakaina ja energiankäyttöä voidaan optimoida.

Lue lisää Rakennuslehden artikkelista.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää