Taloyhtiön hallituksen kuuluu käsitellä isännöintipalkkion muutokset

Kuva: Bigstock

Taloyhtiön maksama isännöintipalkkio muodostuu tyypillisesti kiinteästä kuukausiveloituksesta ja erillisveloitettavista tehtävistä. Isännöinnin tehtävistä sekä palkkioista on sovittu taloyhtiön ja isännöintiyrityksen kesken tehdyssä isännöintisopimuksessa.

Kiinteistöliitto muistuttaa tiedotteessaan, että sopimuksen mukaisia menettelyjä tulee noudattaa myös hinnantarkistusten osalta ja se koskee niin kuukausipalkkiota kuin erillisveloitusten muutosta.

Isännöintipalkkion tarkistus tehdään yleisimmin isännöintiyrityksen esityksestä (60 %) tai yleisen kustannustason nousuun tai indeksiin perustuen (noin 27 %), selviää Isännöintipalkkiot 2020 -tutkimuksen tuloksista.

− Hinnoittelun selkeys sekä muutosmenettelyjen avoimuus ennaltaehkäisevät tarpeettomia epäselvyyksiä ja erimielisyyksiä sekä lisäävät luottamusta taloyhtiön ja isännöinnin kesken, toteaa Kiinteistöliiton yhteysjohtaja Timo Tossavainen.

Hinnankorotusta ei pidä hyväksyä läpihuutojuttuna

Isännöintisopimukseen sisältyvien palkkioiden muuttaminen on sopimusasia, joten hintojen muutos vaatii molempien sopijaosapuolten hyväksynnän. Taloyhtiön hallituksen tulee käsitellä asianmukaisesti isännöintipalkkion mahdollinen muutosesitys, eikä olla reagoimatta ja antaa muutoksen mennä läpi ns. hiljaisella hyväksynnällä.

− Korotuksen suuruutta arvioitaessa kannattaa huomioida, kuinka tyytyväisiä ollaan isännöintipalveluun toimivuuteen sekä laatuun. Hyvästä isännöinnistä kannattaa maksaa, mutta huonoa ei kannata hyväksyä, Tossavainen muistuttaa.

Isännöintipalvelujen yleiset sopimusehdot ISE 2007 määrittävät, että isännöintiyrityksen on annettava sopimushinnan tarkistusehdotus kirjallisesti taloyhtiölle riittävän ajoissa ennen esitettyä hinnantarkistusajankohtaa. Tällöin selvitetään hinnantarkistuksen perusteet.

Ellei taloyhtiö hyväksy hinnantarkistusta, tulee siitä ilmoittaa kirjallisesti isännöintiyritykselle kuukauden kuluessa tarkistusilmoituksesta, jonka jälkeen tulee välittömästi käynnistää mahdolliset hinnantarkistusneuvottelut.

Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suositus linjaa, että isännöintipalkkioiden hinnoittelu on taloyhtiön hallituksen hyväksymä sekä hallituksen jäsenten ja osakkaiden tiedossa.

Hyvä käytäntö on, että isännöintipalvelut on selkeästi hinnoiteltu ja että taloyhtiön hallituksen hyväksyntää edellytetään myös osakkailta ja asukkailta perittävien maksujen perusteista. Palveluhinnaston muuttuessa muutos hyväksytetään hallituksen kokouksessa.

Toimintaohjeet isännöintipalkkioiden muutosehdotuksen käsittelyä varten:

1. Tarkista mitä isännöintisopimuksessa sovittu palkkiokorotusten osalta
2. Arvioi korotusesityksen suuruutta ja isännöintipalkkioiden tasoa
3. Katso onko korotusesityksessä perustelut muutokselle ja ovatko ne uskottavia, tarvittaessa pyydä perustelut isännöintiyritykseltä
4. Jos hallitus katsoo korotuksen ja sen perustelujen olevan hyväksyttävissä, ilmoita hyväksymisestä isännöintiyritykselle ja kirjauttakaa päätös hallituksen pöytäkirjaan tai sopikaa asiasta kirjallisesti
5. Jos hallitus ei hyväksy korotuksen suuruutta, niin ilmoita siitä isännöintiyritykselle ja käynnistäkää neuvottelut korotuksen osalta
6. Mahdollisten neuvottelujen jälkeen toimi kohdan 4 mukaisesti, jos pääsette yhteisymmärrykseen ja jos ette pääse, niin varaudu sopimuksen päättymiseen ja uuden isännöitsijän hankkimiseen.

Isännöintipalkkiot 2020 -tutkimuksen tulokset löydät täältä!

Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suositus on luettavissa tästä!

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti