Taloyhtiön entinen puheenjohtaja meni yleisavaimilla kutsumatta sisään – tuomittiin sakkoihin

Kuva: Bigstock

Lahtelaisen taloyhtiön entinen puheenjohtaja tuomittiin sakkoihin kotirauhan rikkomisesta tunkeuduttuaan yleisavaimella huoneistoon, jossa asukas oli paikalla.

Jo 80 vuotta täyttänyt ikämies kertoi esitutkinnassa halunneensa ottaa selvää asunnosta kuuluneista remontin äänistä. Eläkeläismies tiesi, että huoneiston asukas oli juuri muuttanut taloon, ja hänellä oli tieto, että kyseessä oli eronnut nainen.

Mies on asunut talossa lähes 50 vuotta ja oli taloyhtiön puheenjohtajanakin parikymmentä vuotta. Muutama vuosi sitten hän jätti luottamustehtävät, mutta hänelle jäi kaksi yleisavainta, joita hänellä ei taloyhtiön isännöitsijän mukaan pitänyt edes olla.

Oikeudessa mies kertoi pitäneensä avaimia, koska silloin tällöin joku talon asukas saattoi jäädä lukkojen taakse ja hän kävi avaamassa ovet, sillä huoltofirman kutsuminen olisi tullut avuntarvitsijalle kalliiksi.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 80-vuotiaan miehen 80 päiväsakkoon. Eläkeläismiehen tuloilla sakon kokonaissummaksi tuli 1 520 euroa.

Kiisti syyllisyytensä kotirauhan rikkomiseen

Mies väitti menneensä asuntoon, koska oli kuullut remontin ääniä ja kertoi, että asunnon ovi oli ollut raollaan. Hän kertoi tulleensa ottamaan selvää, mitä meteli on. Asukas oli paikalla miesystävänsä kanssa.

Tunkeutuja kertoi olevansa taloyhtiön hallituksen jäsen ja tullut tarkastamaan huoneistosta kuulunutta melua. Tulija ei vaikuttanut asukkaan mielestä vihamieliseltä, vaan pikemminkin uteliaalta, mutta asukkaalle jäi turvattomuuden tunne. Vieras poistui asunnosta nopeasti.

Miehen asunnossa poliisi teki kotietsinnän. Asunnosta löytyi kaksi talon asuntojen ja muiden tilojen lukkoihin sopivaa yleisavainta. Avaimet takavarikoitiin ja hävitettiin.

Eläkeläismies syyllistyi myös muihin vahingontekoihin. Kotirauhan rikkomisen jälkeen mies rikkoi taloon muuttaneen naisen autoa taloyhtiön tallissa vetäisemällä naarmun auton kylkeen. Pyyhkijät mies väänsi mutkalle. Auton vahingot nousivat yli tuhannen euron.

Naisen miesystävän autokaan ei saanut olla rauhassa. Auto oli pysäköitynä talon parkkipaikalle, ja se sai lommot puskuriin ja etuoveen. Mitään motiivia autoihin tehdyille purkauksille mies ei oikeudessa kertonut. Taloyhtiön valvontakamerat tallensivat vahingonteot.

Tuomitulle tuli sakoista, oikeudenkäyntikuluista ja vahingonkorvauksista lähes 4 000 euron lasku.

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti