Taloyhtiöiden tietoja sähköistetään hitaasti

Kuva: Ralf Ahlskog

Taloyhtiöt siirtävät tietojaan uuteen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään hitaasti. Osakeluettelonsa on siirtänyt järjestelmään vasta kolmisen prosenttia ”vanhoista” eli ennen vuotta 2019 perustetuista asunto-osakeyhtiöistä.

Osuus tarkoittaa reilua 2¬700 taloyhtiötä. Yhteensä siirtovelvollisuuden piirissä on noin 90 ¬000 taloyhtiötä. Siirtotahti on hidas. Vauhdin pitäisi kiihtyä. Jos siirrot jäävät viime tippaan, palvelu ruuhkautuu, sanoo vs. prosessipäällikkö Saija Korhonen Maanmittauslaitokselta.

Siirtojen takaraja on vajaan 2,5 vuoden päässä vuoden 2023 lopussa. Keskinäisille kiinteistöosakeyhtiöille siirto on vapaaehtoinen.

Laki huoneistotietojärjestelmästä tuli voimaan vuoden 2019 alusta. Siitä lähtien uudet taloyhtiöt on perustettu vain digitaalisesti eikä paperisia osakekirjoja ole enää painettu.

Vanhat taloyhtiöt ovat voineet siirtää tietojaan järjestelmään toukokuun 2019 alusta, ensin paperilla ja keväästä 2020 lähtien sähköisesti. Ensin taloyhtiö siirtää osakeluettelon ja sen jälkeen osakkeenomistaja rekisteröi omistuksensa. Sähköinen rekisterimerkintä korvaa paperisen osakekirjan.

Huoneistotietojärjestelmässä on nyt yli 6300 taloyhtiötä

Vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitosta sanoo, että syy etenkin isompien taloyhtiöiden odotteluun on selvä ja tekninen.

Isännöinnin piiriin kuuluvat taloyhtiöt voivat siirtää tiedot sähköiseen rekisteriin isännöintijärjestelmiin rakennettujen rajapintojen kautta, mutta Maanmittauslaitos sai rajapinnat auki viivästyneesti vasta viime joulukuussa.

– Vasta sen jälkeen isännöintijärjestelmien toimittajat ovat pystyneet tekemään tarvittavia muutoksia isännöintijärjestelmiin. Isompien taloyhtiöiden on kannattanut odottaa, koska tietojen siirtäminen on helpompaa rajapintojen kautta, Hienonen sanoo.

Hän arvioi, että pienillä taloyhtiöillä voi olla tiedonpuutetta, vaikka uudistuksesta onkin viestitty.

– Pienempien yhtiöiden kannattaa hyödyntää tätä vaihetta, kun isommat eivät ole vielä liikkeellä eikä ruuhkaa ole.

Jos siirrot jäävät viime tippaan, palvelu ruuhkautuu

Maanmittauslaitoksen Korhonen kertoo, että taloyhtiöitä on yritetty vauhdittaa tarjoamalla tietoa ja tekemällä yhteistyötä olennaisten toimijoiden kanssa.

Ehkä tietojen hitaaseen kertymiseen vaikuttaa se, että siirto tehdään kertaluonteisesti eikä tarvitse opetella mitään. Jotkin taloyhtiöt voivat kokea asian myös vaikeaksi ja työlääksi, eikä takarajakaan ole vielä.

Huoneistotietojärjestelmän tavoitteena on kerätä tiedot taloyhtiöistä, osakehuoneistojen omistuksista, panttauksista ja rajoituksista yhteen paikkaan sekä päästä eroon paperisista osakekirjoista. Kun tiedot ovat sähköisessä muodossa, niiden saatavuus ja luotettavuus paranee.

– Täydet hyödyt saadaan, kun tiedot ovat rekisterissä kattavasti. Tiedoilla palvellaan useita toimijoita, Korhonen sanoo.

Järjestelmä helpottaa työtä taloyhtiöissä, isännöinnissä, kiinteistönvälityksessä, pankeissa sekä julkishallinnossa.

Osakkeenomistaja: Muista toimia!

Asunto-osakeyhtiön jokaisen osakkeenomistajan pitää hakea osakehuoneistonsa omistuksen rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta.

Rekisteröintiä voi hakea, kun taloyhtiö on siirtänyt osakeluettelonsa sähköiseen huoneistotietojärjestelmään. Siirto pitää tehdä viimeistään vuoden 2023 lopussa ja siitä pitää ilmoittaa osakkaille.

Omistuksen rekisteröintiä pitää hakea kymmenen vuoden kuluessa osakeluettelon siirrosta. Sähköinen omistajamerkintä korvaa paperisen osakekirjan.

Pakollista omistuksen rekisteröinti on, kun huoneisto vaihtaa omistajaa ensimmäisen kerran osakeluettelon siirron jälkeen. Rekisteröintiä hakee uusi omistaja.

FAKTA

• Vuodessa perustetaan yli tuhat uutta asunto-osakeyhtiötä.
• Taloyhtiöissä on noin 1,5 miljoonaa osakehuoneistoa.
• Asuntokauppoja tehdään noin 68 000 vuodessa.
• Muita omistuksenvaihdoksia on noin 30 000 vuodessa.
• Panttaustapahtumia kertyy 124 000 vuodessa.
• Osakehuoneistoilla on noin 2,5 miljoonaa omistajaa.
• Isännöitsijätodistuksia tilataan noin 214 000 vuodessa.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti