Taloyhtiöiden hoitokulut uhkaavat kasvaa tänä vuonna

Kuva: Kiinteistöliitto

Kaukolämmön hintakehitys vaihtelee nyt suuresti kaupunkien välillä. Suurimmat korotuspaineet tulevat niihin energiayhtiöihin, jotka käyttävät öljyä, kivihiiltä, maakaasua tai turvetta.

− Taloyhtiön budjettia laadittaessa on lähtökohtana oltava tavanomaisen vuoden lämmitystarve, joka lasketaan pitkän ajan keskiarvosta. Viime vuosi oli selvästi edellisiä vuosia kylmempi, ja sen pohjalta voi lähteä rakentamaan budjettia tällekin vuodelle, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Vuoden 2022 budjettia ja maksuvalmiutta arvioitaessa taloyhtiön on huomioitava energiayhtiöiden tariffien muutokset. Jos hinnat nousevat kylmimpään vuodenaikaan eli alkuvuonna, on seurattava tarkoin taloyhtiön maksuvalmiuden kehitystä ennen kevään yhtiökokousta.

Taloyhtiön huomioitava sähkön hintojen ja sopimusehtojen muutokset

Taloyhtiön talousarviota vuodelle 2022 laadittaessa on syytä varata kiinteistösähköön viime vuoden toteutumaa enemmän varoja sähkösopimuksesta ja verkkoyhtiöstä riippuen.

− Jos taloyhtiön ostamaan sähköön tulee merkittäviä energiahinnan tai siirtomaksujen korotuksia, se on huomioitava talousarviota laadittaessa, Juho Järvinen huomauttaa.

Fossiilisilla polttoaineilla sähköä tuottavien energiayhtiöiden hintoihin on ilmoitettu viime aikoina korotuksia toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin. Jotkin sähköyhtiöt ovat myös lopettamassa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintakattoja. Tämän vaikutuksesta sähkön hinta voi nousta merkittävästi, ja asia on huomioitava myös taloyhtiöissä.

Kiinteistöjen ylläpitokustannuksissa ja rakennuskustannuksissa nousuvirettä

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi (KYKI) nousi viime vuonna selvästi edellisvuotta enemmän. Myös rakennuskustannusindeksin nousuvauhti kiihtyi voimakkaasti viime keväästä alkaen.

− Kustannusnousut ja markkinoiden pullonkaulat lisäävät taloyhtiöissä tarvetta suunnitella korjaushankkeet ja niiden rahoitus entistäkin huolellisemmin etukäteen, Järvinen korostaa.

Myös kuluttajahinnat ovat nousseet viime aikoina selvästi. Hintoja ovat nostaneet eritoten asumisen ja energian sekä liikkumisen eli polttoaineiden kallistuminen.

Valtio avustaa korjaushankkeissa myös vuonna 2022

Taloyhtiön on tärkeää huomioida korjaushankkeiden suunnittelussa ja niiden budjetoinnissa myös valtion hankkeille myöntämät avustukset. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara jakaa avustuksia aiempien vuosien tapaan iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen, hissien jälkiasentamiseen ja liikkumisesteen poistamiseen asuinrakennuksessa.

Lisäksi taloyhtiöt voivat viimevuotiseen tapaan hankea avustusta energiahankkeisiin sekä kuntotutkimusten ja korjaussuunnitelmien laatimiseen kosteus- ja mikrobivaurioituneissa ja muutoin sisäilmaongelmaisissa asuinrakennuksissa.

Sähköautojen lataushankkeisiin on jaossa avustuksia myös tänä vuonna, mutta avustusten ehdot ovat viime vuodesta muuttuneet. Avustus on 35 prosenttia hankkeen toteutuneista kustannuksista, mutta enintään 90 000 euroa hakijaa kohden.

Latauspaikkakohtainen yläraja avustukselle on 4 000 euroa. Avustuksen vaatimuksena on, että latauspisteet toteutetaan vähintään 11 kilowatin tehoisina. Vuoden 2022 aikana tehtävät avustuspäätökset käsitellään vuoden 2022 ehtojen mukaisesti.

Taloyhtiöille tarkoitettu talousarvio-ohje löytyy kokonaisuudessaan Kiinteistöliiton jäsensivuilta.

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti