Black Friday 2017

Taloyhtiöiden energianhallinta uudelle tasolle

Kiinteistökalenteri 2018 boksi

Yli puolet suomalaisista isännöitsijöistä ei seuraa taloyhtiöiden energian ja veden kulutusta lainkaan tai vain manuaalisesti kuukausitasolla Excel-taulukossa, selviää suomalaisen energianhallinnan kasvuyritys Envera Oy:n teettämästä kyselystä.

Hätkähdyttävä tieto isännöitsijöiden kulutusseurannasta

Kyselyn tulos on hätkähdyttävä, sillä Tilastokeskuksen mukaan energia- ja vesikustannukset ovat kerrostalo-osakeyhtiöiden suurin hoitokuluerä noin kolmanneksen osuudellaan. Uusissa yhtiöissä osuus on vielä suurempi, kun korjauskustannukset eivät juurikaan rasita taloyhtiön kassaa.

Markkinoilta puuttunut helppokäyttöinen työkalu

Envera Oy tunnetaan Fiksuvesi-etäseurantapalvelusta, jolla seurataan vedenkulutusta reaaliaikaisesti yli 5000 taloyhtiössä pääosin Suomessa.

“Sadan isännöitsijän otoksella teettämämme kyselyn tulos oli meille yllätys. Analysoimme syitä tällaiseen tulokseen yhdessä asiakkaidemme kanssa ja selvisi, että markkinoilta puuttuu riittävän helppokäyttöinen työkalu kulutustietojen keräämiseen ja analysointiin”, kertoo Envera Oy:n toimitusjohtaja Henri Kajula.

Hyötyjä isännöitsijälle, taloyhtiön hallitukselle ja kiinteistöhuollolle

Yhtiö lanseeraa syyskuussa markkinoille Master-palvelun, joka auttaa isännöitsijää, taloyhtiön hallitusta ja kiinteistöhuoltoa taloyhtiön suurimpien ylläpitokulujen hallinnassa. Kaukolämmön ja sähkön osalta mittarit ovat olleet etäluettavia jo jonkin aikaa, joten kulutustiedot kertyvät energiayhtiöille. Isännöitsijälle tilanteen tekee haastavaksi se, että jokaiselle energialajille ja isännöitävälle kohteelle on käytännössä täytynyt olla omat kirjautumistunnukset. Lisäksi vesimittarit ovat Suomessa edelleen pääosin analogisia, eli ne täytyy käydä lukemassa paikan päällä. Pitkästä luentavälistä johtuen vesivuodot jäävät helposti havaitsematta. Suomessa sattuu päivittäin noin 100 vesivahinkoa ja vakuutusyhtiöt korvaavat vuotovahingoista johtuvia vahinkoja noin 160 miljoonalla eurolla vuosittain.

Master-palvelu seuraa taloyhtiön sähkön ja kaukolämmön kulutusta tuntitasolla sekä veden kulutusta reaaliaikaisesti. Palvelu on syyskuusta lähtien käytössä yli 5000 Envera Oy:n asiakastaloyhtiöllä.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti