Taloyhtiö keskellä kriisiä

Kuva: Bigstock

Kun koronavirus viimein kunnolla nousi suomalaisten tietouteen, se oli jo ehtinyt aiheuttaa vakavaa vahinkoa monessa maassa. Kokonaisia kansakuntia ja miltei jopa maanosia oli polvillaan, eikä kenelläkään silti tuntunut olevan tietoa edes siitä, kuinka pitkään pandemia riehuisi ja mitä kaikkea se ehtisi sinä aikana tuhota.

Samaan aikaan kun kasvoi huoli ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta, esiin nousivat taloudelliset uhkakuvat kaikessa karmeudessaan. Talouden rakenteita ja työpaikkoja koeteltiin nyt tavalla, jota aiempien kriisien aikana ei juuri ollut koettu.

Vielä alkuvuodesta harva osasikaan kuvitella, että myös suomalainen yhteiskunta olisi hälytystilassa pitkään ja että kaikki joutuisivat ensimmäistä kertaa sitten sotavuosien kohtaamaan rajoituksia, joihin vapaan demokraattisen valtion väestö on tottunut pitämään arkipäivänä aivan erityyppisissä valtioissa.

Taloyhtiöitä on totuttu pitämään eräänlaisina pienoisyhteiskuntina, jotka – vaikka omissa asioissaan itsenäisiä päätöksiä tekevätkin – eivät silti ole irrallisia muusta yhteiskunnasta. Niinpä samalla kun muukin yhteiskunta on hiljentynyt, myös taloyhtiöiden arki on muuttunut. Yhtiökokouksia on lykätty tuonnemmaksi tai pyritty hyödyntämään digitalisaation antamia mahdollisuuksia, jossa ihmiset voivat välttää välitöntä fyysistä kanssakäymistä.

Tämän, taloyhtiöden oman järjestön ja puolestapuhujan, Kiinteistöliiton asiantuntijoiden artikkeleista kootun ja kaikille taloyhtiöissä asuville suunnatun teemalehden aiheet on lyöty lukkoon jo kauan sitten. Pandemiasta huolimatta teema päätettiin kuitenkin pitää ennallaan ja keskittyä taloyhtiöiden arkeen erityisesti talouden näkökulmasta.

Koronasta meillä on ollut ministeritason tiedotustilaisuuksia ja aiheelle on annettu palstakilometrejä, ja hyvä niin. Kuten muun yhteiskunnan, myös taloyhtiöiden on kiinnitettävä huomiota talouteensa, olivatpa ajat mitkä hyvänsä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset taloyhtiöiden muodostamissa yhteisöissä silti vaikean ajan keskellä myös huomioisi ja auttaisi toisiaan kykyjensä mukaan.

Rauhaisia lukuhetkiä!

Asko Sirkiä

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää