Ajankohtaista

Korvausilmaventtiileistä tulee sisälle katupölyä

Kadun varrella sijaitsevan taloyhtiön ikkunat uusittiin ja ikkunoihin asennettiin suodattimilla varustetut korvausilmaventtiilit. Aiemmin korvausilma oli tullut asuntoihin vanhoista kylmäkaappien läpivienneistä. Nyt ongelmaksi ovat muodostuneet liikenteen päästöt ja katupöly.

Lue lisää
Ajankohtaista Koti ja ympäristö

Toksisuustesteillä ei voi arvioida sisäilman haitallisuutta

Työterveyslaitoksen, THL:n ja Itä-Suomen yliopiston asiantuntijoiden Duodecim-lehteen kirjoittaman artikkelin mukaan sisäilmaoireiden selvittämiseen ja arviointiin ratkaisuksi esitetyt toksisuustestit eivät sovellu sisäilmahaittojen arviointiin.

Lue lisää
Ajankohtaista

VTT ja Aalto-yliopisto selvittävät pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa hyvän sisäilman edellytykset – käyttäjät mukana kehittämässä

Smart & Clean -sisäilmaltaan laadukkaat ja kustannustehokkaat tilat -hankkeessa käytetään uudenlaisia tutkimusmenetelmiä.

Lue lisää
Asumisterveys - lapsi nauttii hyvistä sisäilmasta. Kiinteistönhoito

Luotettava sisäilmatutkimus perustuu tieteeseen ja näyttöön

Sisäilman laatu on tärkeä asia meidän kaikkien tervyden ja viihtyvyyden kannalta. Luotettava sisäilmatutkimus onkin hyvä lähtökohta, kun aletaan selvittää työpaikan tai kodin ilmanlaatua.

Lue lisää

Sivu 1 / 1

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti