SAFA: Asuntorakentamisen laatu heikentynyt

Kuva: Shutterstock

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA esittää huolensa 2010-luvulla asuntorakentamisessa yleistyneestä kehityksestä, jossa asuntojen toiminnallisuus on heikentynyt, samalla kun tonttitehokkuuksia ja porrashuoneiden syöttötehokkuuksia on maksimoitu. SAFA esittää ratkaisuksi alan toimijoiden ja asukkaiden kanssa yhdessä laadittavia asuntojen laadun arviointimenetelmiä.

– Viime vuosikymmenen aikana on ollut havaittavissa toiminnallisesti heikompilaatuisia asuntoja. Muun muassa tiukentuneet porrashuoneiden syöttötehokkuusvaatimukset ovat tuottaneet mitoitukseltaan ahtaita ja hankalasti kalustettavia asuntoja. Syventyneet rakennusrungot ovat johtaneet jopa ikkunattomiin tiloihin. Tänä keväänä vallinnut poikkeustila on nostanut esiin asuntojen joustavuuden merkityksen, SAFAn puheenjohtaja Henna Helander sanoo.

Huoneistokokojen, kalustettavuuden ja valoisuuden heikennyksiä on perusteltu muun muassa rakennuskustannuksilla, pienten asuntojen kysynnällä ja kohtuuhintaisuuden tavoitteilla. Pienten asuntojen rakentaminen ei ole kohentanut kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa.

Etätyö on yleistynyt ja asuntojen käyttäjien määrä ja tarpeet vaihtelevat uusperheiden yleistyessä. Asunnon mitoituksen, valoisuuden ja näkymien on tarjottava viihtyisät ja toimivat puitteet erilaisiin tarpeisiin.

Luonnonvalon fyysistä ja psyykkistä terveyttä edistävät vaikutukset on tunnettu pitkään. Vähäinen ja yksipuolinen luonnonvalon saanti heikentää asunnon käytettävyyttä, viihtyisyyttä ja terveellisyyttä.

Asuinhuoneessa oltava ulos aukeava ikkuna

SAFA esittää kannanotossaan, että asuntosuunnitelmien arviointitapoja kehitetään yhdessä rakennusalan toimijoiden ja asukkaiden kesken. On löydettävä malleja, joilla asuntojen laatua voidaan arvioida eri näkökulmat huomioivalla tavalla. Keinoina esitetään pisteytysjärjestelmää laatutekijöiden arvioimiseksi, selvitystä asuntojen kalustettavuudesta rakennuslupahakemuksen pakollisena liitteenä sekä asuntojen valoisuuden kriteeristön määrittelyä säädöstasolla.

– Lainsäädännön määräyksiä ja nimikkeistöä on myös selvennettävä siten, että asuinhuoneessa on oltava ulos aukeava ikkuna. Sisäikkunallinen tila ei täytä kunnollisen asuinhuoneen vaatimusta, Helander muistuttaa.

 

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti