Ryhmärakennuttajan opas

Kuvan lähde: Rakennustieto Oy

Ryhmärakennuttajan opas – kirjan kirjoittaja johti muutama vuosi sitten oman asuintalonsa ryhmärakennuttamishankkeen. Aihe on nyt erittäin ajankohtainen: etenkin pääkaupunkiseudun asuntojen kalliit hinnat sekä syyskuussa voimaan tullut ryhmärakennuttamislaki rohkaisevat uusia rakennuttajia.

Näkökulmana on asukaslähtöinen asuntoyhtiöksi järjestäytyvä ryhmärakennuttamishanke. Kirja lähtee ryhmärakennuttamisen perusteista sekä selvittää hankkeen kulkua ryhmän perustamisesta ja järjestäytymisestä asumisaikaiseen yhteistoimintaan. Siinä käydään läpi hankkeen sopimusasiat seikkaperäisten mallien avulla sekä käsitellään rakennuttavan ryhmän päätöksentekoon, hallintoon ja johtamiseen liittyviä asioita. Kirjan liitteenä on ryhmärakennuttamislaki sekä oikeusministeriön asetus ryhmärakennuttamisasiakirjoista.

Tämä käytännönläheinen opas antaa perustiedot ja yksityiskohtaisia neuvoja ryhmärakennuttamisesta kiinnostuneille kansalaisille, viranomaisille, suunnittelijoille ja muille alan toimijoille. Kirja sopii myös oppikirjaksi.

Kirjan kirjoittaja VTM Salla Korpela on asukaslähtöisen ryhmärakennuttamisen uranuurtaja Suomessa. Kirjan on kustantanut Rakennustieto Oy.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti