Rikkakasveista eroon ekologisesti kuumalla vedellä

Kuva: Braleva

Rikkakasveista pääsee eroon ilman torjunta-aineita ja aikaa vievää käsin kitkentää. Braleva Kiinteistöpalvelut Oy on ottanut kuumavesitorjunnan käyttöönsä huoltokohteissaan Suur-Espoonlahden alueella viime vuonna menestyksekkäästi.

Ekologinen rikkakasvien torjunta perustuu sata-asteiseen veteen, jota suihkutetaan lähietäisyydeltä rikkakasvustoon. Korkea lämpötila tuhoaa kasvin vihersolut, vaurioittaa juuret sekä itämisvaiheen. Kasvi lakastuu lähes välittömästi. Kertakäsittely on myrkytystä tai käsin kitkentää nopeampaa ja tehokkaampaa.

– Yksivuotisista kasveista päästään useimmiten eroon kokonaan. Monivuotiset kasvit, kuten voikukat, tarvitsevat kasvukauden aikana uusintakäsittelyn, kertoo viherpalveluista vastaava työnjohtaja Inga Hyyryläinen Braleva Kiinteistöpalvelut Oy:stä.

Ympäristöystävällistä torjuntaa leikkipaikoille

Myrkyttömänä vaihtoehtona kuumavesitorjunta on sekä ekologista että kätevää. Kuumavesikäsittelyn hyvät puolet tulevat esiin erityisesti kivetyksillä ja leikkipaikoilla, joissa torjunta-aineiden käyttö on joko kiellettyä tai muuten hankalaa. Varoaikoja ei ole.

– Luonnonmukainen kuumavesitorjunta tuo kaivatun ja turvallisen vaihtoehdon rikkakasvien torjuntaan. Enää ei tarvitse olla huolissaan torjunta-aineiden terveysvaikutuksista, Hyyryläinen muistuttaa.

Tukes on rajoittamassa glyfosaattivalmisteiden käyttöä. Glyfosaatin käyttö on jo kiellettyä lasten leikkipaikoilla ja leikkipuistoissa sekä päiväkotien ja koulujen pihoilla. Valmisteen käyttö tullaan kieltämään myös päällystetyillä ja kivetyillä alueilla tulevaisuudessa.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti