Rapautunut kattotiili saattaa imeä itseensä jopa muutama sataa grammaa vettä

Syksy on alkanut ja talvi on jo valitettavan lähellä.

Talven tullen suomalaisten omakotitalot ovat vaarassa vahingoittua katolla kasvavan sammaleen ja jäkälän takia. Kasvusto tunkeutuu kattotiilen pinnan läpi ja imee itseensä vettä. Jo kapillaari-ilmiö itsessään vaurioittaa rakennetta, mutta pahimmilleen ongelma riistäytyy yöpakkasten myötä. Nopeat lämpötilanvaihtelut kosteasta plussasta miinuksen puolelle aiheuttavat pakkasrapautumista. Jäätyvä vesi yhdistettynä kasvustoon laajenee tiilen sisällä ja rapauttaa tiilen.

Pahimmillaan pakkanen vaurioittaa katon niin, että kosteus pääsee rakenteisiin ja aiheuttaa vakavan homeongelman.

Nyt on vielä aikaa puhdistaa katto ennen yöpakkasia.

– Pitkän aikavälin sääennusteet povaavat pitkää ja lämmintä syksyä. Meistä useimmat ovat iloisia pitenevästä kesästä mutta samalla ilmiö on tuhoisa tiilikatoille. Lämmin syksy tuottaa sammaleelle ja levälle erittäin suotuisan kasvuympäristön. Vaikka saisimmekin kylmän talven, se ei helpota ongelmaa. Itiöt eivät kuole pakkasessa, kuvaa tilannetta Sokeva Oy:n toimitusjohtaja Markku Kärppä.

Kattoja puhdistetaan yleisesti painepesurilla. Menetelmä on tehokas, mutta sillä on kääntöpuolensa erityisesti tiilikattojen kohdalla. Painepesu huokoistaa tiilen pinnan ja tuottaa sammalelle ja jäkälälle valitettavan tehokkaan kasvualustan. Huokoiseen pintaan tarttuva sammal tunkeutuu tiilen sisälle, pikkuhiljaa syvemmälle ja syvemmälle.

Paras keino päästä ongelmasta eroon on puhdistus ja suojaus. Ensin katto puhdistetaan irtoroskista ja kasvustoista. Sen jälkeen pinta käsitellään aineella, joka tuhoaa nykyisen mikrobikasvuston ja samalla ehkäisee uuden kasvuston syntyä. Huokoinen pinta imee itseensä myös suojausaineen ja näin katolle saadaan pitkäaikainen suoja.

Kattohuollon muistilista:

  1. Irtoroskat pois.
  2. Elävä kasvusto pois.
  3. Suojaa pinta.
  4. Pidä muistikirjaa mitä olet tehnyt ja milloin.

Sokeva Oy:n maahantuoma BioComb Puhdas Katto antaa kattopinnalle pitkäkestoisen suojan. Aine alkaa vaikuttaa välittömästi ruiskutuksen jälkeen. Kasvusto kuolee kahdessa tunnissa ja häviää katolta pidemmän ajan kuluessa tuulen ja sateiden mukana. Puhdistumisvaikutus on jopa kaksi vuotta ja ehkäisevä vaikutus neljä–viisi vuotta. Ennaltaehkäisevä vaikutus saadaan jättämällä aine rakenteisiin. BioComb on ekologinen ja myrkytön. BioComb soveltuu sammaleen, jäkälän ja levän poistamiseen tiili-, mineriitti-, huopa- ja peltikatoilta. Vaikuttava aine on N-alkylbensyldimetylammoniumkloridi, jonka ansiosta liuos sisältää myös lahonsuoja-aineen.

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti