Pyöräpysäköinnin suunnittelu, päätöksenteko taloyhtiössä ja rakentamisen luvat

Pyöräpysäköinnin suunnittelua.

Uusien pyöräsäilytystilojen suunnittelu

Haettaessa lisätilaa pyöräsäilytykselle kannattaa ensin selvittää nykyisten pyöräsäilytystilojen käyttöaste ja mahdollisuudet tilankäytön tehostamiseen. Kokonaan uutta tilaa saadaan joko ottamalla käyttöön kiinteistön muussa käytössä olevia tiloja tai rakentamalla piha-alueelle kokonaan uusi pyörien säilytyspaikka. Katse kannattaa kohdistaa myös yllättäväntuntuisiin, vailla muuta käyttöä oleviin paikkoihin.

Uusien tilojen rakentamisen hyvä puoli on mahdollisuus ottaa muuttuvat tarpeet ja esimerkiksi erikoispyörät huomioon. Uusissa varastoissa onkin alusta alkaen syytä varata ja merkitä tilaa esimerkiksi pyöräperäkärryille sekä kuormapyörille.

Hyviä hetkiä uusien pysäköinti- ja säilytystilojen rakentamiselle ovat taloyhtiön muut korjaus- ja muutostilanteet, kuten linjasaneeraus, julkisivuremontti, sähköremontti tai piharemontti.

Kun taloyhtiössä selvitetään uuden tilan rakentamista tai vanhan tilan käyttötarkoituksen muuttamista, tulee aluksi selvittää hankkeen vaatimat luvat, kaavamääräykset ja rakennustapaohjeet. Muutos- tai rakentamishankkeen alkuvaiheessa on hyvä olla yhteydessä oman kunnan rakennusvalvontaan.

Rakennus- ja muutostöistä tehdään suunnitelmat kustannusarvioineen sekä haetaan tarvittavat luvat. Tämän jälkeen taloyhtiö tekee päätökset toimenpiteiden toteuttamisesta ja rahoittamisesta. Taloyhtiössä voidaan tehdä päätös pyöräsäilytystilan rakentamisesta tai vanhan tilan käyttötarkoituksen muuttamisesta myös etukäteen ehdollisesti siten, että hankkeeseen ryhtymisen ehtona on vaaditun luvan saaminen.

Piha-alueelle rakennettavat säilytystilat

Asukkaiden käyttöön tulevan säilytystilan tulisi ensisijaisesti olla lukittava varasto tai katos, missä on vähintään kolme seinää suojaamassa sateelta ja tuulelta. Vierailijoiden käyttöä varten osa paikoista kannattaa toteuttaa lukittavien tilojen ulkopuolella.

Käytettävissä oleva tila piha-alueella, kaavamääräykset, rakennustapaohjeet ja lupavaatimukset saattavat rajoittaa suljetun tilan tai katoksen rakentamista. Tällöin ensisijainen vaihtoehto on laadukkaat runkolukittavat pyörätelineet. Haluttaessa lisää turvallisuutta, kannattaa selvittää kameravalvonnan mahdollisuus.

Muutostyöt, kuten piharemontit, ovat hyviä tilaisuuksia tontin pyöräpysäköintipaikkojen ja kulkuväylien kokonaisuuden uudelleenarviointiin sekä uusien ratkaisujen toteuttamiseen.

Uusien rakennelmien ja telineiden suunnittelussa sekä sijoittamisessa tulee varmistaa pelastusteiden säilyminen.

Pyöräpysäköinnin suunnittelussa on hyvä hyödyntää alaan erikoistuneita suunnittelijoita.

Esimerkki asemakaavasta

Esimerkki asemakaavasta.

Sisätilojen uudet säilytystilat

Muun rakentamisen, kuten peruskorjauksen tai linjasaneerauksen, yhteydessä saatetaan havahtua siihen, että jokin tila on aikaa myöten jäänyt vähälle käytölle tai muuttumassa kokonaan tarpeettomaksi. Kannattaa selvittää vanhojen teknisten tilojen, kylmäkellareiden tai kerhohuoneiden muuttamista pyöräsäilytykselle soveltuviksi tiloiksi.

Kiinteistön nykyisten sisätilojen muutossuunnitelmiin vaikuttaa tilojen alkuperäinen rakennusluvan mukainen käyttötarkoitus ja -tapa sekä rakenteet. Rakennus- tai toimenpidelupaan vaikuttavat esimerkiksi paloturvallisuutta, ilmanvaihtoa ja esteettömyyttä koskevat vaatimukset.

Asemakaavassa voi olla esimerkiksi autopaikkojen määrää tai yhteisiä sauna- ja talopesulatiloja koskevia kaavamääräyksiä, jotka on syytä varmistaa. Kaavamääräyksistä poikkeaminen edellyttää poikkeamislupaa ennen rakennusluvan myöntämistä.

Päätöksenteko taloyhtiössä

Pyöräpysäköinnin järjestelyt ja järjestäminen kuuluvat tavanomaisiin taloyhtiön hallituksen tehtäviin. Hallitus voi useimmiten päättää pienistä hankinnoista, kuten irrallisista telineistä ja kattokoukuista. Laajempiin ja epätavallisiin toimiin sekä toimiin, joiden vaikutus voi näkyä osakehuoneiston käyttämisessä, yhtiövastikkeessa tai muissa suuremmissa kustannuksissa, hallitus tarvitsee yhtiökokouksen päätöksen. Esimerkiksi tilojen korjaukset voivat olla tällaisia.

Koska pyöräsäilytys on taloyhtiölle tyypillistä toimintaa, tarve viedä pyöräpysäköinnin kehittämishanke yhtiökokouksen päätettäväksi riippuu lähinnä hankkeen kustannuksista, joita tulee arvioida suhteessa taloyhtiön kokoon ja toimintaan. Lisäksi kannattaa huomioida, että yhtiöjärjestyksessä voi olla päätöksen tekoon vaikuttavia määräyksiä.

Muutokset käyttötarkoitukseen

Tilojen käyttötarkoitusta muutettaessa tulee nykyisten käyttäjien tarpeet ottaa huomioon ja pyrkiä yhteisesti hyväksyttyyn ratkaisuun. Jos tilan käyttötarkoitus on määritelty aiemmassa yhtiökokouksessa, tarvitaan muutokseen yhtiökokouksen enemmistöpäätös. Lisäksi, jos yhtiöjärjestyksessä tilan käyttötarkoitus on selkeästi jokin toinen, tulee yhtiöjärjestysmääräystä muuttaa vastaamaan uutta käyttötarkoitusta yhtiökokouksessa 2/3 määräenemmistöpäätöksellä. Muutoin taloyhtiön hallitus voi muuttaa yhtiön hallinnassa olevien tilojen käyttötarkoitusta, mikäli muutoksesta ei aiheudu merkittäviä kustannuksia.

Uutta pyöräpysäköintitilaa voisi löytyä myös muuttamalla osakashallintaisia tiloja, kuten irtainvarastoja, pyörävarastoksi. Mikäli osakashallintaisia irtaimistovarastoja muutetaan pyörävaraston tieltä, muutokseen tarvitaan niiden osakkaiden suostumukset, joiden irtaimistovarastoon hanke vaikuttaa.

Poikkeuksellisessa tilanteessa yhtiökokous voi tehdäpäätöksen osakashallintaisten tilojen pienentämisestä tai uudelleen sijoittamisesta pelkällä enemmistöpäätöksellä. Tämä on mahdollista silloin, kun muutettavien tilojen pinta-alaa ja sijaintia ei ole määritelty yhtiöjärjestyksessä. Tällöinkin täytyy pitää kiinni osakkaiden yhdenvertaisesta kohtelusta.

Suurissa korjaushankkeissa pyöräsäilytyksen kehittämiskohteet ovat suhteellisen pieni osa yhtiökokouksessa päätettävää hanketta. Tällaisissa tilanteissa hallituksella onkin paljon mahdollisuuksia vaikuttaa pyöräpysäköinnin olosuhteisiin jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.

Suuntaviivoja päätöksenteosta ja luvista (tilanteet ovat aina taloyhtiö- ja kuntakohtaisia)

TOIMENPIDE: Pyörävarastojen järjestyksen muuttaminen tai hylättyjen pyörien poisto

TALOYHTIÖN PÄÄTÖKSENTEKO

Taloyhtiön hallituksen päätettävissä.

RAKENTAMISEN LUVAT

Ei lupatarvetta, katso ohje menettelyyn kappaleesta seitsemän.

TOIMENPIDE: Uusien pyörätelineiden hankinta

TALOYHTIÖN PÄÄTÖKSENTEKO

Yleensä taloyhtiön hallituksen päätettävissä. Joskus pienissä taloyhtiöissä tai kalliita pyörätelineitä hankittaessa päätös tehdään yhtiökokouksessa.

RAKENTAMISEN LUVAT

Ei yleensä lupatarvetta. Jos pihalle ollaan asentamassa kiinteitä telineitä tai kaappeja, on asia hyvä varmista oman kunnan rakennusvalvonnasta.

TOIMENPIDE: Yhtiöhallintaisen varaston muuttaminen pyöravarastoksi

TALOYHTIÖN PÄÄTÖKSENTEKO

Yleensä taloyhtiön hallituksen päätettävissä. Vakiintunut käyttötapa ja käyttäjät kuitenkin syytä huomioida. Jos käyttötarkoituksesta on kirjaus yhtiöjärjestyksessä, tarvitaan muutokseen 2/3 enemmistöpäätös. Jos yhtiössä tiedetään, että muutos aiheuttaa yhtiössä erimielisyyttä, on päätös hyvä viedä yhtiökokouksen päätettäväksi.

RAKENTAMISEN LUVAT

Ei yleensä lupatarvetta. Jos kuitenkin rakennetaan esimerkiksi oviaukkoja, on asia varmistettava oman kunnan rakennusvalvonnasta.

TOIMENPIDE: Katoksen rakentaminen pihalle

TALOYHTIÖN PÄÄTÖKSENTEKO

Yleensä yhtiökokouksessa päätettävä asia jo kustannustenkin vuoksi.

RAKENTAMISEN LUVAT

Asia on varmistettava oman kunnan rakennusvalvonnasta. Yleensä kunnan rakennusvalvonta vaatii vähintään toimenpideluvan ja joskus rakennusluvan.

TOIMENPIDE: Umpinaisen pyörävaraston rakentaminen pihalle

TALOYHTIÖN PÄÄTÖKSENTEKO

Yhtiökokouksessa päätettävä asia.

RAKENTAMISEN LUVAT

Asia on varmistettava oman kunnan rakennusvalvonnasta. Yleensä vaaditaan toimenpidelupa tai rakennuslupa.

TOIMENPIDE: Yhtiöhallintaiseksi määritellyn kylmäkellarin muuttaminen pyörävarastoksi

TALOYHTIÖN PÄÄTÖKSENTEKO

Vaikka tila on yhtiöhallintainen, on syytä käsitellä asia korkeiden kustannustenkin vuoksi yhtiökokouksessa. Jos käyttötarkoituksesta on kirjaus yhtiöjärjestyksessä, tarvitaan muutokseen 2/3 enemmistöpäätös. Yhtiön hallinnassa olevan tilan käyttötarkoituksen muutos voidaan päättää yhtiökokouksessa enemmistöpäätöksellä, jos yhtiöjärjestyksessä ei ole tästä mainintaa.

RAKENTAMISEN LUVAT

Asia on varmistettava oman kunnan rakennusvalvonnasta. Usein vaaditaan rakennuslupa, sillä kohteessa joudutaan tekemään purkutöitä ja muutoksia talotekniikkaan.

TOIMENPIDE: Osakashallintaisten irtainvarastojen muutos pyörävarastoiksi

TALOYHTIÖN PÄÄTÖKSENTEKO

Toimenpiteeseen tarvitaan lupa kaikilta osakkailta, joiden irtaimistovarastoon hanke vaikuttaa. Asia on hyvä käsitellä yhtiökokouksessa. Mahdolliseen yhtiöjärjestyksen muuttamiseen tarvitaan lisäksi kokouksen 2/3 enemmistöpäätös.

RAKENTAMISEN LUVAT

Ei yleensä lupatarvetta. Jos kuitenkin rakennetaan esimerkiksi oviaukkoja, on asia varmistettava oman kunnan rakennusvalvonnasta.

TOIMENPIDE: Yhtiöhallintaisen autokatoksen tai -tallin varaaminen pyörille

TALOYHTIÖN PÄÄTÖKSENTEKO

Taloyhtiön hallituksen päätettävissä. Mikäli asukas haluaa tilan autolleen, kannattaa pyrkiä neuvotteluratkaisuun ja huomioida tilan rakennusluvan sekä mahdollisen asemakaavan mukainen käyttötarkoitus.

RAKENTAMISEN LUVAT

Autotallissa saa säilyttää rajallisesti myös pyöriä, mikäli tila on helposti muutettavissa takaisin autotalliksi. Kokonaan toiseen tarkoitukseen muuttaminen saattaa edellyttää rakennuslupaa ja poikkeamaa asemakaavasta.

Tapausesimerkkejä pyöräpysäköinnin uudistamisesta

Esimerkki: Vanhat varastotilat uuteen käyttöön

Espoossa 50-luvun taloyhtiössä kellaritilat suunniteltiin linjasaneerauksen yhteydessä uudelleen. Asuntokohtaiset erilliset verkkokomerot ja ns. perunakellarit purettiin ja järjestettiin uudelleen, vuokrattuna olleet tilat otettiin yhtiön omaan käyttöön, yksi yhtiön saunoista siirrettiin toiseen rakennukseen ja uusia ulko-ovia puhkaistiin useita. Lopputuloksena yhtiöön saatiin kaksi kokonaan uutta ulkoiluvälinevarastoa maan tasolla olevilla sisäänkäynneillä ja vanhoihinkin varastoihin tuli parempi järjestys.

Uusien kerhotilojen askarteluhuonetta voi käyttää pyörien huoltoon. Tilankäyttö tehostui niin paljon, että myös asuntokohtaiset irtaimistovarastot ovat aikaisempaa suuremmat, käytettävyydeltään paremmat ja niissä mahtuu nyt säilyttämään myös polkupyörää.

Myöhemmin julkisivuremontin yhteydessä osa ulkoiluvälinevarastojen oviaukoista levennettiin siten, että myös leveämmät pyörien peräkärryt ja kuormapyörät mahtuvat sisään.

Esimerkki: Pyörävarasto kerrostalotontille

Taloyhtiössä havahduttiin nykyisten pyöräsäilytystilojen riittämättömyyteen, ja tulossa olevan piharemontin yhteydessä päätettiin rakentaa tontille kokonaan uusi pyörätila. Koska vierailijoille oli jo aiemmin hankittu ulko-oven läheisyyteen runkotelineitä, päätettiin uudesta tilasta tehdä vain asukkaille varattu suljettu varasto.

Kaupungin rakennusvalvonnasta saadun tiedon mukaan tontille olisi saanut rakentaa 10m² kokoisen varaston kokonaan ilman lupaa, kunhan rakennelma on yli 10 metrin etäisyydellä tiestä. Tämän kokoinen tila olisi kuitenkin ollut tarpeeseen nähden riittämätön ja siksi yhtiö päätyi hakemaan toimenpidelupaa 25 m² kokoiselle suljetulle varastolle.

Tätä suurempi rakennelma puolestaan olisi edellyttänyt rakennuslupaa, mikä olisi prosessina ollut turhan raskas saatuun hyötyyn nähden. Toimenpideluvan hakemiseksi kaupungille toimitettiin asemapiirros sekä suunnitellun rakennelman luonnos ja pohjapiirros.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti