Puolen miljoonan maalämpöremontti ja korjaukset ilman asukkaiden omaa rahaa

Rivitaloyhtiö toteuttaa maalämpöhankkeen ja muita korjauksia 490 000 euron lainalla ja laskee samalla hoitovastikettaan. Yhtälön mahdollistaa remontointi maalämpöasennuksen rinnalla, kertoo Taloussanomat.

Helsingin Puistolassa vuonna 1984 rakennetun, 30 asunnon As. Oy Mielikinpuiston, maalämpöhanke alkoi viime vuonna. Taloyhtiö kilpailutti kaksi tarjousta, kun oli todettu, että öljylämmitysmuodon kulut olivat kasvaneet ja muitakin korjaustarpeita on.

Alkuvuonna talosta poistettiin öljykattilat ja kesällä taloyhtiö siirtyi maalämpöön. Yhtiölainaa otettiin 490 000, ja sillä hankittiin maalämmön lisäksi uudet ikkunat, pihan päällyste sekä korjattiin pieni putkirikko. Isännöitsijä Mika Rautio kertoo, että yhtään euroa ei tarvittu asukkailta, sillä lisäremontit menevät maalämmön piikkiin.

St1 Lähienergian toimitusjohtaja Kristian Savelan mukaan erityisesti öljy- ja kaasulämmitteisissä taloissa säästölukemat ovat erinomaisia maalämpöön vaihdettaessa. Lämmitystavan markkina on kasvanut erityisesti kivihiilen polttamisen kiellosta johtuen. Myös kaukolämmön kallistuminen kolmen viime vuoden aikana on lisännyt kiinnostusta, Savela kertoo.

Lue lisää Taloussanomista

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti