Pikalatauspisteet kalliita taloyhtiöille

Kuva: Bigstockphoto

Sähkötekniikan asiantuntija Matti Lehtonen linjaa Hämeen Sanomissa, että kiinteistöjä ei vielä pitäisi velvoittaa rakentamaan tehokkaita latauspisteitä.

Aalto-yliopiston professori Lehtosen mielestä ainakin alkuvaiheessa riittäisi tavallinen suojamaadoitettu pistorasia, joita nytkin käytetään autojen lohkolämmittimien lämmittamisessä talvella. Tehokkaan latauspisteen rakentaminen vanhaan kiinteistöön voi maksaa paljon, ja mikäli sähköliittymää joudutaaan suurentamaan, kasvavat taloyhtiön sähkön siirtomaksut merkittävästi. Lehtosen mukaan tarve vahvistaa taloyhtiöiden verkkoja tulee vasta sitten, kun yli 50 prosenttia autoista on sähköautoja. Sitä ennen pärjätään nykyisen sähköverkon lataustehoilla.

Myös Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia neuvoo varomaan kalliita ratkaisuja. Hänen mukaansa taloyhtiöiden latauspisteet tulevat pääsääntöisesti olemaan hitaita, eikä taloyhtiöihin ole järkeä tehdä nopeita latauspisteitä.

Sähköauton lataus tavallisesta pistorasiasta matkakaapelin avulla kestää noin puolitoista kertaa sen, mitä sähköauton lataaminen latausta varten asennetusta pistorasiasta. Huomattavasti näitä ratkaisuja nopeammat sähköauton latauspisteet edellyttävät pahimmillaan koko kiinteistön sähköverkon rakentamista uudelleen.

Suomessa valmistellaan tällä hetkellä latauspisteiden rakentamiseen velvoittavaa lainsäädäntöä. Taustalla on EU-direktiivi, jossa edellytetään kiinteistöiltä vähintäänkin varautumista sähköautojen latauspistokkeiden rakentamiseen.

Lue lisää Hämeen Sanomien artikkelista.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää