Parvekegrillaamista ei kannata kokonaan kieltää

Aurinkoisena helatorstaina moni kaivaa grillin esiin ja ryhtyy ruuanlaittopuuhiin. Parvekkeella tapahtuvasta kokkailusta leviävät tuoksut saattavat herättää naapureissa muutakin kuin ruokahalun. Aihe näkyy keväisin myös Kiinteistöliiton lakineuvonnassa.

Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen muistuttaa, että parvekkeella grillaamista ei ole kielletty laissa.

”Taloyhtiössä voidaan kyllä laatia omat järjestysmääräykset, mutta ne eivät saa rajoittaa normaalia asumista”, Pynnönen sanoo.

Monien kerrostaloyhtiöiden järjestysmääräyksissä lukee, että parvekkeella grillaaminen on kielletty. Tällaisessa kiellossa on valvomisen vaikeuden lisäksi ongelmana se, ettei kiellon rikkomiseen voida pätevästi puuttua, ellei grillaaminen aiheuta esimerkiksi paloturvallisuusriskiä.

Järjestysmääräysten rikkomisesta voidaan asunto-osakeyhtiölain mukaan ottaa huoneisto yhtiön hallintaan jopa kolmeksi vuodeksi. Hallintaanottoa ei kuitenkaan voida tehdä, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys.

”Hallintaanotto on niin järeä toimenpide, ettei siihen käytännössä voida pelkän grillaamisen vuoksi ryhtyä. Niinpä grillaamiskielto sellaisenaan jää käytännössä vaille oikeusvaikutusta”, Pynnönen toteaa.

Tämän vuoksi Kristel Pynnönen suosittelee, ettei parvekegrillaamista koskevaa kieltoa ilman hyviä perusteluja kirjattaisi yhtiön järjestysmääräyksiin. Pynnönen muistuttaa kuitenkin, että grillatessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan huomioida naapureita, jotta turhilta kiistoilta vältyttäisiin. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun ihmiset koronan vuoksi viettävät tavallistakin enemmän aikaa kodeissaan.

Aina on tärkeää myös huolehtia grillaamisen paloturvallisuudesta eli pitää grilli riittävän etäisyyden päässä puisista rakenteista ja muista syttyvistä materiaaleista niin kauan, että grilli on kunnolla jäähtynyt.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti