Hedtec – syyskuu 2018

Pääkaupunkiseudulla on runsaasti rakentamismahdollisuuksia

Kuvituskuva. Kuva: Jukka Siren.

Vaikka pääkaupunkiseudulla rakennetaan kiivaasti asuntoja, on vielä runsaasti mahdollisuuksia rakentaa pientaloja ja kerrostaloasuntoja sekä osittain rakennetuille että tyhjille tonteille. Asemakaavoituksen puolesta tyhjille ja lähes tyhjille tonteille olisi mahdollista rakentaa jopa lähes 50 000 uutta asuntoa. Varantoluvut ilmenevät HSY:n vuosittain julkaisemasta tonttivarantokatsauksesta.

Nykyinen asemakaavoitus ei ole hidaste asuntotuotannolle

– Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat onnistuneet kiihdyttämään asemakaavoitustaan asuntotuotannon kasvuvauhtia nopeammin. Tämän vuoksi asemakaavalliset valmiudet eivät tule muodostumaan asuntotuotannon pullonkaulaksi ainakaan ihan lähivuosina, arvioi erityisasiantuntija Heikki Levola Helsingin seudun ympäristöpalveluista.

Pääkaupunkiseudun asumiseen tarkoitettu tonttivaranto jatkoi kasvuaan vuoden 2017 aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pääkaupunkiseudun kaupunkien tuottama kerrosalamäärä uusissa voimaan tulleissa asemakaavoissa ylitti asuntotuotannon hyödyntämän kerrosalamäärän. Varantoluvut käyvät ilmi HSY:n vuosittaisesta tonttivarantokatsauksesta, joka esittelee pääkaupunkiseudun varantotilannetta vuodenvaihteessa 2017–2018.

Helsingissä selvästi eniten rakentamismahdollisuuksia

– Espoossa on tällä hetkellä lähes kaksi kertaa niin paljon kerrostalovarantoa kuin Vantaalla, ja Helsingissä puolestaan lähes tuplasti enemmän kuin Espoossa. Asumisen varantoluvut ovat olleet kasvussa viime vuosina sekä Helsingissä että Espoossa, Levola kuvailee.

Kaupungit ovat kaavoittaneet erityisesti kerrostalojen rakentamista varten. Tämän vuoksi kerrostalojen rakentamismahdollisuudet ovat kasvaneet, kun taas pientalovaranto on hiljalleen vähentynyt. Pientalovaranto on pääkaupunkiseudulla kuitenkin edelleen suurempi kuin kerrostalovaranto, jos otetaan huomioon myös jo osittain rakennetuilla tonteilla jäljellä olevat rakennusoikeudet.

Helsingin seudun Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksessa 2016–2019 vuosittainen kaavoitustavoite pääkaupunkiseudulla on hieman yli 1,1 miljoonaa kerrosneliömetriä. Voimaan tulleen uuden asuinkerrosalan osalta tämä tavoite ylitettiin selvästi vuonna 2017, jolloin uutta kerrosalaa tuli voimaan noin 1,4 miljoonaa kerrosneliömetriä. Tämä oli lähes täysin kerrostalorakentamiselle osoitettua.

Erityisesti Helsingin entiset satama-alueet, Jätkäsaari, Kalasatama ja Kruunuvuorenranta, ovat tällä hetkellä isoja kerrostalovarantokeskittymiä. Vuonna 2017 voimaan tulleiden asemakaavojen ansiosta merkittäviä kerrostalorakentamisen mahdollisuuksia on Helsingissä lisäksi Keski-Pasilassa ja Koskelan sairaala-alueella. Huomattavia rakentamismahdollisuuksia on myös Espoossa Länsimetron varrella ja Vermonniityn alueella sekä Vantaalla Kivistössä.

Suurin osa varannosta kaupunkien mailla

Merkittävä osa varannosta sijaitsee osittain jo rakennetuilla tonteilla, mutta tyhjillä ja lähes tyhjilläkin tonteilla sijaitseva varanto mahdollistaa jopa lähes 50 000 asunnon rakentamisen. Tästä noin kolme neljäsosaa on osoitettu kerrostaloasuntojen rakentamiseen.

– On kuitenkin muistettava, että voimassa olevasta asemakaavavarannosta ei voi vetää suoraan yhtäläisyysmerkkiä markkinoiden käytettävissä olevaan tai heti rakennettavissa olevaan kerrosalaan. Osa asemakaavoista vaatii toteutuakseen merkittäviä investointeja infrastruktuuriin ja toisaalta kaikki maanomistajat eivät välttämättä ole lähiaikoina hyödyntämässä omistamillaan mailla olevia rakentamismahdollisuuksia, Levola muistuttaa.

Yksityishenkilöiden ja perikuntien omistuksessa on selvästi yli puolet pääkaupunkiseudun pientalovarannosta, kun taas kerrostalovaranto on selvästi pääosin kaupunkien omistamilla mailla.

Pääkaupunkiseudun varantotilannetta voi tarkastella kaikille avoimesta korttelitasoisesta aineistosta HSY:n avoimen datan karttapalvelussa osoitteessa https://kartta.hsy.fi. Tonttivarannolla tarkoitetaan voimassa olevien asemakaavojen käyttämättä olevaa kerrosalaa, joka on SeutuRAMAVA-aineistossa tulkittu toteuttamiskelpoiseksi. Uusin SeutuRAMAVA-aineisto kuvaa voimassa olevien asemakaavayksiköiden tilannetta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa vuodenvaihteessa 2017–2018.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti