Onnistu taloyhtiön korjaushankkeessa Kiinteistöliiton opasvideoiden avulla

Onnistu korjaushankkeessa, Kiinteistöliiton opasvideot avuksi.

Korjaushanke on taloyhtiön hallitukselle haastava tehtävä. Moni hallituksen jäsen kaipaa tehtävästä suoriutuakseen ohjeita ja neuvoja. Niitä on nyt saatavilla Kiinteistöliiton julkaiseman Onnistu korjaushankkeessa -videosarjan muodossa.

Lyhyillä videoilla asiantuntijat kertovat esimerkiksi siitä, miten sopimuskumppanit valitaan ja miten kilpailutus toteutetaan. Videoilla käsitellään eri tahojen rooleja ja tehtäviä hankeen läpiviemisessä. Läpi käydään myös korjaushankkeen valmistelu ja käsittely taloyhtiössä niin, että päätöksenteko on mahdollisimman sujuvaa.

”Moni pelkää, ettei korjaushankeen aikana uskalla toimia taloyhtiön hallituksen jäsenenä siksi, että saattaa joutua vastuuseen hankkeen lopputuloksesta. Näinhän asia ei ole. Hallituksen tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että yhtiöön valitaan ammattilaiset, jotka osaltaan vastaavat hankeen onnistumisesta”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Yhteistyössä Kiinteistöalan Kustannus Oy:n kanssa toteutetut videot on tarkoitettu Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöille, ja ne löytyvät Kiinteistöliiton jäsensivuilta. Videosarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat avoimesti kaikkien katsottavissa Kiinteistöliiton Youtube-kanavalta, ja ne käsittelevät suunnitelmallista kiinteistönpitoa sekä suunnitelmallisen kiinteistönpidon välineitä.

 

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää