Nordea toppuuttelee lainakattoa

Kuva: Bigstockphoto

Suunniteltu lainakatto ei saa häiritä asuntomarkkinoiden toimintaa eikä varsinkaan ensiasunnon ostajia, korostaa Nordean Pohjoismaiden henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Sara Mella Savon Sanomissa.

Mella pitää tärkeänä kotitalouksien ylivelkaantumisen hillitsemistä, mutta katsoo varsinkin nuorten maksuhäiriöiden syyksi pikemminkin pikavipit kuin pankkien lainanannon. Hän korostaakin sitä, että pikavippien markkinointiin tulisi puuttua ja pikavippiyhtiöt saattaa Finanssivalvonnan valvottaviksi. Sara Mellan mukaan jo nyt, eli ennen hallituksen suunnitteleman uuden lainakaton voimaansaattamista, mahdollisen laina-asiakkaan maksukyky testataan pankeissa tarkasti.

Kotitalouksien lainakattoa koskevan esityksen mukaan kotitalouden kaikkien luottojen määrä saisi olla korkeintaan 4,5 kertaa kotitalouden vuotuiset bruttotulot. Asuntolainan takaisinmaksun enimmäisaika on esityksessä asetettu 25 vuodeksi. Nordean Mellan mukaan takaisinmaksuaika on turhan tiukka ja pidempi laina-aika mahdollistaa kotitalouksille myös säästämisen lainanmaksun ohessa. Tulosidonnaisia lainakattoja ei hänen mukaansa pitäisi luoda ennen kuin otetaan käyttöön kaikki kotitalouden lainat sisältävä positiivinen luottotietorekisteri. Lainakattoa ehdottanut työryhmä suositteli samalla myös positiivisen luottotietorekisterin käyttöönottoa.

Lue lisää Savon Sanomista ti 8.10.2019, s. 10-11.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää