Nooa Säästöpankki ja Suomen Vuokranantajat yhdistävät asiantuntemuksensa

kättely Kuvituskuva

Nooa Säästöpankki ja Suomen Vuokranantajat tekevät yhteistyötä tarjoten asuntosijoittajille asiantuntijatietoa ja -osaamista. Nooa Säästöpankin nimetyt säästöpankkiirit tuntevat asuntosijoittajien tilanteet ja keskustelevat mielellään rahoituksesta juuri siellä, missä se kunkin arkeen parhaiten sopii pääkaupunkiseudun alueella. Suomen Vuokranantajat puolestaan tarjoaa säästöpankkiireille asiantuntemustaan asuntosijoittamisen erityiskysymyksissä.

“Totta kai pyrimme tekemään yhteistyötä mahdollisimman laaja-alaisesti ja ennen muuta siten, että se hyödyttää meidän molempien asiakkaita ja jäsenistöä. Meillä on reilusti opittavaa toisiltamme ja omaamme samanlaisen arvopohjan muun muassa varallisuuden kartoittamisen suhteen sekä näkemyksen siitä, ettei pikavoittoja ole”, sanoo Nooa Säästöpankin liiketoimintajohtaja Tommi Grönlund.

“Vuokranantajien kannalta on tärkeää, että pankin lainaneuvottelijat ymmärtävät asuntosijoittamisen logiikkaa. Uskon, että asuntosijoittamiseen perehtyneiden säästöpankkiirien avulla Suomen Vuokranantajien jäsenet saavat laadukasta ja osaavaa palvelua asuntosijoittamisen rahoituskysymyksissä”, sanoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää