Nettiasiat kuntoon kevään yhtiökokouksessa

Monissa taloyhtiöissä tuskaillaan hitaiden, ja usein myös nopeuteensa nähden ylihintaisten, nettiyhteyksien parissa. Kevään yhtiökokous onkin hyvä paikka päättää niistä toimenpiteistä, joilla taloyhtiön nettiasiat saadaan ajan tasalle.

Suunnittelu alkaa sisäverkosta

Nykyaikaiset nettinopeudet ja muut uudet netin yli tarjottavat palvelut edellyttävät, että talon sisäverkko on kunnossa. Taloyhtiön päättäjillä olisikin hyvä olla jonkin verran ymmärrystä sisäverkkoasioista, jotta laajakaistakilpailutuksissa pystytään vertaamaan eri operaattoreiden palveluita keskenään.

Jos sisäverkon suhteen on havaittu ongelmia, niitä olisi hyvä käydä läpi yhtiökokouksessa ja päättää toimenpiteistä. On myös tärkeää selvittää, kuka yhtiössä tietää sisäverkosta ja missä siihen liittyviä dokumentteja säilytetään.

Tietoturva ajan tasalle

Kiinteistötekniikan etähallinta tehostaa huoltoa ja vähentää turhia huoltokäyntejä. Siihen liittyy esimerkiksi digitaalisesti ohjattu lämmitys, ilmastointi, vedenkulutuksen valvonta tai sähkölukot. Jos taloyhtiössä halutaan kehittää etähallintaa, kannattaa varautua myös sen sisältämiin tietoturvauhkiin. Varmin ratkaisu on suojata kaikki verkon yli toisiinsa yhteyttä pitävät järjestelmät erillisellä palomuurilla.

Kehittynyt asukasviestintä helpottaa yhteydenpitoa

Porraskäytävänäytöt ja niiden mobiilisovellukset ovat jo tulleet osaksi yhtiöiden tiedonkulkua ja korvanneet perinteiset ilmoitustaulut ja lappujen jakamiset. Taloyhtiöiden nettisivut, Facebook-sivut ja WhatsApp-ryhmät ovat vakiintuneet jo monen yhtiön arkeen. Jos taloyhtiössä ei ole vielä käytössä tällaisia viestintäkanavia, asia kannattaa ottaa puheeksi. Sähköinen asukasviestintä madaltaa tiedottamisen kynnystä ja tavoittaa asukkaat perinteisiä keinoja tehokkaammin.

Pyydä yhtiökokoukseen valmis tarjous DNA Netistä taloyhtiöille

DNA Netti taloyhtiösopimuksella tuo koteihin nettiliittymät jopa puolet normaalihintoja edullisemmin. Vaikka netti on taloyhtiösopimuksella tavallista edullisempi, se on silti sama nopea ja laadukas DNA Netti. Sen hankkimista kaikkien asukkaiden on helppo kannattaa!

Jätä tarjouspyyntö osoitteessa dna.fi/hpj

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää