Kannattaako asua vuokralla?

Kuva: Bigstock

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että omistusasunnon hankkiminen on lähes poikkeuksetta kannattavaa – kerryttäähän asunto lopulta omistajansa varallisuutta. Asuntolainan lyhentäminen voi kuitenkin tehdä huomattavasti vuokranmaksua suuremman loven kuukausibudjettiin, jolloin rahaa jää vähemmän muuhun.

Missä kaupungeissa vuokra-asuminen tuo eniten säästöä kuukausitasolla? Entä missä asuntolainan lyhennys on kannattavampaa?  VertaaEnsin selvitti Tilastokeskuksen aineistojen perusteella kaupungit, joissa asumismuodon valinta vaikuttaa eniten kuukausittaisiin asumiskustannuksiin.

Sekä Suomen kalleimmat vuokrat että asuntojen hinnat ovat Helsingissä. Tilastokeskuksen vuokratilastoista selviää, että kaksioiden keskimääräinen neliövuokra oli koko Helsingissä vuonna 2020 17,87 euroa. Näin ollen 50 neliön kaksion keskimääräiseksi kuukausivuokraksi saadaan 916,50 euroa.

Samaisen 50-neliöisen kaksion kohdalla asuntolainan lyhennys ja yhtiövastike kustantavat arviolta 1 236,67 euroa kuukaudessa. Hintaeroa vuokralla asumisen ja asuntolainan lyhentämisen välille jää siis Helsingissä 343,17 euroa kuukaudessa vuokralla asumisen hyväksi.

Edeltävissä laskelmissa on huomioitu koko Helsingin keskiarvo, mutta aluekohtaiset hintaerot ovat tätäkin suurempia. Kalleimmalla Helsinki 1 -alueella, joka kattaa esimerkiksi Punavuoren, Eiran ja Kruununhaan, 50 neliön kaksion vuokraksi saadaan peräti 1 071 euroa kuukaudessa.

Edullisimmillaan omistusasunnon kuukausittaiset kustannukset voivat olla yli sata euroa vuokraa edullisempia. Selvin euromääräinen ero omistusasumisen eduksi nähdään Jyväskylä 2 -alueella, jossa 50 neliön esimerkkikaksiossa voi asua lainaa lyhentämällä peräti 144,42 € halvemmalla asunnon vuokraamiseen verrattuna. Omistusasuminen tulee kuukausitasolla yli 100 euroa edullisemmaksi myös Kotkassa, Kajaanissa Riihimäellä sekä Hämeenlinnan, Lahden ja Lappeenrannan keskusta-alueiden ulkopuolella.

Koko artikkeli VertaaEnsin-palvelun sivuilla.

3 kommenttia

  • Johann Aschenbach Reply

    31.3.2021 at 13:15

    Noin ehkä kvartaalitaloudessa.
    Pitkän päälle voisi laskea myös sen, että lyhennykset eivät olekaan kustannus vaan sijoitus.

    Myönnän, laskukiidossa olevilla alueilla omistusasunnon arvo ei pysy. Se muuttaa pelin siltä osin, ei ole mitään järkeä laittaa sellaiseen kohteeseen rahaansa.

  • Ilkka Tapani Reply

    1.4.2021 at 16:14

    Tämä artikkeli on vähintään “mielenkiintoinen”.
    Ensiksi omistamista pitää tietysti pohtia monesta näkökulmasta. Joku kaiketi asunnot joka tapauksessa omistaa. Omistaja ei toimi vuokraajana tappiollisesti ainakaan pidemmässä juoksussa. Monet erilaiset asumistuet voivat vääristää tilannetta omistajan tai asukkaan näkökulmasta.
    Tunnetusti Suomessa on suuria yhtiöitä ja yhteisöjä, jotka tienaavat satoja miljoonia asuntovuokraus toiminnalla. Hankalampi on kansantaloudellisesti pohtia eri asumismuotojen vaikutusta asumisen kustannuksiin ja varsinkin kiinteistöjen vastuulliseen kunnossapitoon.

  • vesa Reply

    2.4.2021 at 15:44

    Minusta lainan lyhennystä ei pitäisi huomioida vertailussa. Vaan vuokra vs vastike+lainakorot.

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti