Munkkiniemen koulutustaloon rakennetaan asuntoja

Kuva : Tuomas Uusheimo / Senaatti-kiinteistöt

Aalto Ympäristökehitys Oy:n perustama Asunto Oy Munkkiniemen Kadetti, Helsinki ja Senaatti-kiinteistöt ovat allekirjoittaneet lopullisen kiinteistökaupan Helsingin Munkkiniemessä sijaitsevasta Eliel Saarisen suunnittelemasta Munkkiniemen koulutustalosta. Uudella omistajalla on tarkoitus rakentaa kohteeseen asuntoja.

Aikaisemmin kohde oli merkitty asemakaavassa opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi, mutta uusi vahvistettu asemakaava mahdollistaa kohteen käytön myös asumiseen.

Myydyn kiinteistön pinta-ala on 6639 m² ja rakennuksen pinta-ala on 7170 brm². Kohteen kauppahinta on 8,1 miljoonaa euroa.

Kadettikoulunakin tunnetun Munkkiniemen koulutustalon on suunnitellut arkkitehti Eliel Saarinen, ja se edustaa tyyliltään keskieurooppalaista jugendklassismia. Rakennuksen valmistuessa vuonna 1919 siinä aloitti toimintansa Munkkiniemen Pensionaatti. Täysihoitolana rakennus ehti toimia vain välillä 1919-1922, jonka jälkeen se konkurssiin ajautuneena lunastettiin valtiolle ja muutettiin kadettikouluksi. Kadettikouluna rakennus oli vuoteen 1940 asti, jonka jälkeen rakennus toimi ilmavoimien esikuntana. 1970-luvun puolivälissä rakennus muutetiin valtion koulutuskeskukseksi.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää