Ministeriöt julkaisivat ohjeen remonteista koronan aikana

Luottamuspula isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen välillä voi tulla kalliiksi. Kuva: Bigstock

Valtioneuvoston toteuttamat rajoitukset koronavirusepidemian hillitsemiseksi vaikuttavat myös rakennusten korjaushankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö ovat laatineet ohjeet, joissa on kuvattu, mitä asioita täytyy ottaa huomioon korjaushankkeissa koronavirustilanteen aikana. Ohjetta sovelletaan silloin, kun korjauskohteessa on asukkaita korjauksen aikana.

Ohjeiden tarkoituksena on ehkäistä taudin leviämistä korjaushankkeiden yhteydessä sekä suojella työntekijöiden ja korjattavissa rakennuksissa olevien henkilöiden terveyttä.

Ohje on suunnattu ensisijaisesti taloyhtiöiden hankkeiden tarpeisiin, mutta sitä voidaan käyttää soveltuvin osin myös omakotitalojen korjaushankkeissa. Tyhjänä olevien asuntojen korjaamisessa ja uudisrakentamisessa on otettava huomioon työntekijöiden keskinäinen tartuntariski.

Ohjetta päivitetään tarvittaessa tilanteen muuttuessa.

Ohjeen valmisteluun ovat sosiaali- ja terveysministeriön ja ympäristöministeriön lisäksi osallistuneet Valvira, aluehallintovirasto, THL, Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto, Omakotiliitto, Rakli ja Rakennusteollisuus. Valtioneuvoston toteuttamat rajoitukset koronavirusepidemian hillitsemiseksi vaikuttavat myös rakennusten korjaushankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Ohje löytyy valtioneuvoston kotisivuilta tästä linkistä.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti