Millainen on asumisen tulevaisuus Helsingissä?

Helsingin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman Kotikaupunkina Helsinki 2016 valmistelu on käynnissä. Helsinkiläisten on nyt mahdollista vaikuttaa ohjelmaluonnoksen valmisteluun Kerro kantasi -sivujen kautta.

Helsingin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelma (AM-ohjelma) laaditaan joka neljäs vuosi ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto. AM-ohjelma linjaa kaupungin asunto- ja maapoliittiset päämäärät ja tavoitteet kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Asukkailta toivotaan mielipiteitä ohjelmaluonnoksesta Kerro kantasi -sivujen kautta. Lausunnot ja mielipiteet otetaan huomioon jatkovalmistelussa, ja ehdotus AM-ohjelmaksi käsitellään kaupunginvaltuustossa keväällä 2016.

Kantansa voi ilmaista esimerkiksi siitä, minkälaisia asumisen vaihtoehtoja Helsinkiin tarvitaan lisää ja kenelle, minkälaista sisällöllistä kehittämistä kaipaavat esimerkiksi kerrostalo- ja pientaloasuminen tai miten asuinalueita tulisi kehittää.

Asukkaiden mielipiteitä varten ohjelmaluonnoksen yhteensä 12 tavoitteesta on kyselyyn nostettu esiin kolme tavoitetta, joiden arvellaan koskettavan ja puhuttavan kaupunkilaisia. Tavoitteet ovat asuinalueiden elinvoimaisuus, asuntokannan ja asuntorakentamisen kehittäminen sekä asukasrakenteen monipuolisuus.

Kommentointimahdollisuus löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilta osoitteesta http://kerrokantasi.hel.fi/asuminen. Vastausaikaa on 19. helmikuuta 2016 saakka.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti