Maata myymällä voi rahoittaa osan taloyhtiön remontista

Asunto-osakeyhtiö voi rahoittaa remonttejaan myymällä tonttimaata tai vuokrausoikeutta täydennysrakentamista varten. Jos tarvetta remonteille ei ole, maan myyminen mahdollistaa yhtiövastikkeiden alentamisen, kirjoittaa Keski-Uusimaa (28.9.2020).

Kiinteistöliiton päälakimies Jenni Hupli kertoo artikkelissa saavansa usein yhteydenottoja taloyhtiöiltä, jotka harkitsevat tontin osan myymistä rakennusyhtiölle. Se voi parhaassa tapauksessa olla taloyhtiölle taloudellisesti hyvin kannattava ratkaisu, jolla saadaan rahoitettua suuri osa remontista. Remontteja voidaan myös toteuttaa aiempaa suunniteltua laajempina, Hupli sanoo.

Jo alkuvaiheessa on tärkeää, että mukana on asiantuntija, joka tarkastelee hanketta taloyhtiön edun näkökulmasta. Keveimmillään tontin osan myyminen täydennysrakentamiselle vaatii vain enemmistöpäätöksen, mutta silloin myytävällä tontin osalla ei saa olla osakashallinnassa olevia tiloja, Hupli sanoo. Hän muistuttaa myös, että tonttimaan tai vuokraoikeuden myymistä ei kannata valmistella pitkään viemättä sitä kaikkien osakkaiden tietoon, sillä kyseessä on osakkaille merkittävä asia.

Osakkaiden mielipiteiden lisäksi asiassa on huomioitava myös kaavoittajan näkökulma. Täydennysrakentamishanke tulee valmistella hyvin, mutta hidastelu voi koitua haitalliseksi, jos asiassa edelle ehtineen naapuritaloyhtiön kaavamuutos rajoittaa oman taloyhtiön kaavamuutosmahdollisuuksia, Hupli toteaa. Hän mainitsee hallitun uudisrakentamisen hyviksi puoliksi asuinympäristön kohentumisen ja mahdollisuuden piha-alueen toimintojen parantamiseen. Lisäksi laajojen remonttien toteuttaminen nostaa kiinteistön arvoa.

Rakennusyhtiö Peabin pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen hankekehityspäällikkö Heidi Kanner kertoo, että valtaosa täydennysrakentamiseen soveltuvista kohteista sijaitsee raideliikenteen ja asemien lähistöllä, joskin yrityksessä ollaan aina valmiita arvioimaan täydennysrakentamisen mahdollisuuksia myös muilla alueilla. Kannerin mukaan maanmyynti mahdollistaa yhtiövastikkeiden alentamisen, jos taloyhtiössä ei ole saneeraustarvetta.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti