Löytyykö sinunkin porrashuoneesta lastenvaunut?

Aika ajoin uutisoidaan ns. itsestään syttyvistä vaunuista. Päivittäin Suomessa syttyy noin 34 tulipaloa, joista hieman alle 30% on tahallaan sytytettyjä. Lastenvaunut joutuivat ilkivallan kohteeksi satunnaisesti, mutta aiheuttavat vaaraa ihmisten hengelle ja terveydelle erityisesti tulipalossa syntyvän sankan savunmuodostuksen seurauksena.

Viimeisimpänä vaunut roihusivat Helsingissä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä aiheuttaen savuvahinkoja kerrostalon kolmen kerroksen asuntoihin sekä porrashuoneeseen. Henkilövahingoilta vältyttiin täpärästi.

” Vuonna 2011 voimaan tullut nykyinen pelastuslaki kieltää hyvin yksiselitteisesti minkäänlaisen tavaran säilyttämisen kerrostalon porras-, kellari- tai vinttikäytävissä. Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Kerrostalossa porraskäytävä on yleensä ainoa reitti, jota käyttämällä asukkaat voivat omatoimisesti siirtyä turvaan ulos palavasta rakennuksesta. Tämän vuoksi porrashuoneen käyttökelpoisuus turvalliseen poistumiseen halutaan turvata kaikissa tilanteissa. Lisäksi erilaiset tavarat ja esteet porrashuoneessa hidastavat tehokkaan pelastustoiminnan aloittamista”, kertoo Suomen Palopäällystöliiton koulutuspäällikkö Camilla Volanen.

Tunteet kuumenevat

Lastenvaunut ja rollaattorit kuumentavat tunteita rappukäytävissä, sillä varsinkin vanhemmista kerrostaloista puuttuu joko kokonaan oma säilytyspaikkansa kyseisille kulku- ja apuvälineille tai niiden säilytyspaikaksi on osoitettu esimerkiksi pyörävarasto, jossa nelipyörät koetaan tilan ryöstäjinä varsinaisilta kaksipyöräisiltä. Portaiden alle on helppo parkkeerata, jos talosta puuttuu vielä kaiken lisäksi hissi. Paloturvallisuusriskeistä tiedotetaan ahkerasti ja uusissa taloissa esimerkiksi lastenvaunujen säilytysongelmaan on puututtu jo suunnitteluvaiheessa rakentamalla erityisiä vaunuvarastoja, mutta luvallisen vaunuparkin puuttuessa joka kertainen vaunujen kantaminen omaan asuntoon ei tunnu luontevalta, vaikka riskit olisivatkin tiedossa.

”Tärkeää olisi lähteä yhdessä etsimään ratkaisuja ennen ongelmaa. Asukkaat voivat itse tehdä kehittämisehdotuksia taloyhtiölle tai isännöitsijän suuntaan, ja toisaalta tämän asian voi turvallisuustason parantamisen lisäksi nähdä ennen kaikkea asumismukavuuden lisäämisenä. Suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon koko talon asukaskirjo. Vaunukansa kasvaa ja aikanaan myös ikääntyy. Säilytysratkaisut voi siis nähdä pitkän ajan investointina”, Palopäällystöliitosta muistutetaan.

Palavat lastenvaunut muodostavat voimakasta savua

Erityisen vaarallisen lastenvaunujen palosta tekee voimakas savunmuodostus. Tulipalon sattuessa lastenvaunuissa käytetyt materiaalit, mm. erilaiset muovit, muodostavat voimakasta savua, joka leviää nopeasti porraskäytävässä ylöspäin. Jopa 2/3 tulipaloissa kuolleista menehtyy savukaasumyrkytykseen.

Jos onnettomuus kuitenkin tapahtuu ja porrashuoneessa syystä tai toisesta syttyy, kerrostaloasujan on syytä muistaa, että savuiseen porrashuoneeseen ei saa koskaan poistua. Jokainen asunto on rakennettu omaksi palo-osastokseen ja, jos omassa asunnossa ei pala, on se yleensä myös turvallisin paikka odottaa avun saapumista. Tärkeintä on sulkea ja tarvittaessa tiivistää esimerkiksi kostealla pyyhkeellä asunnon porrashuoneeseen johtava ovi, hälyttää apua numerosta 112, siirtyä raittiin ilman ääreen esimerkiksi parvekkeelle odottamaan apua ja ilmaista pelastajille olin paikkansa, vaikka huutamalla.

Lue lisää lastenvaunujen paloturvallisuudesta.

Asukkaan turvallisuusopas.

Suomen Palopäällystöliitto — Finlands Brandbefälsförbund ry on vuonna 1932 perustettu valtakunnallinen järjestö, jonka tavoitteena on kohottaa jäsenistön ammattiosaamista sekä edistää ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan valmiutta estää onnettomuuden jo ennalta ja toimia oikein erilaisissa vaaratilanteissa. Palopäällystöliitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä. Sen sijaan turvallisuuden edistäminen on tärkein tehtävämme.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti