Koronarajoituksilla vaikutuksia taloyhtiön kokouksiin

Kuva: Bigstock

Koronarajoitukset vaikuttivat taloyhtiöiden syysyhtiökokouksiin ja vaikuttavat ylimääräisiin yhtiökokouksiin. Kokouskutsujen sisältöön ja turvalliseen osallistumiseen pitää nyt kiinnittää erityistä huomiota.

Helsingin ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueelle on määrätty uusia koronarajoituksia. Ne kieltävät yli 10 henkilön yleisötilaisuudet sisällä ja ulkonakin. Rajoitukset ovat voimassa tällä tietoa HUS-alueella 18.12.saakka ja Päijät-Hämeen alueella 14.12 saakka.

Myös taloyhtiöiden yhtiökokoukset luetaan yleisötilaisuuksiin. Suositusten mukaan enintään 10 henkilön tilaisuuksistakin kannattaa järjestää vain välttämättömät. Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto suosittelevat, että välttämättömissäkin kokouksissa hyödynnetään etäyhteyksiä ja valtakirjoja. Kasvokkaisissa kokoontumisissa pitää huolehtia hyvästä käsihygieniasta, turvaväleistä ja käyttää mahdollisuuksien mukaan maskeja.

– Jos kokouskutsussa on mainittu etäosallistumismahdollisuus, kokous voidaan pitää edellyttäen, että suurin osa osallistuu etäyhteyden avulla ja kokouspaikalle tulee enintään 10 ihmistä, sanoo lakiasiantuntija Laura Lithenius Isännöintiliitosta.

Jos yhtiökokouskutsussa ei ole mainittu etäosallistumista ja kokouspaikalle voisi tulla yli 10 osallistujaa, kokous pitää perua ja siirtää. Jos kokouksen pitäminen ja päätösten tekeminen on välttämätöntä rajoitusten voimassaoloaikana, on lähetettävä uudet kokouskutsut.

Uusissa kutsuissa on mainittava mitä etäosallistumisen muotoja kokouksessa on käytössä. Niitä voivat olla esimerkiksi erilaiset etäkokoussovellukset, posti ja sähköposti.

Taloyhtiön yhtiökokousta ei voi pitää kokonaan etäyhteyksien avulla. Nykyinen asuntoosakeyhtiölaki määrää, että myös fyysinen kokouspaikka pitää määritellä ja vähintään kokouksen puheenjohtajan on oltava kokouspaikalla, vaikka kaikki muut osallistuisivat etäyhteyksillä.

Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto ovat ottaneet jo aiemmin kantaa lain tiukkuuteen ja huomauttaneet, että nykyaikana etäkokouksen tulisi olla lain puolesta mahdollista aina, kun osakkaat niin haluavat.

Päätöksiä voi tehdä myös kokousta pitämättä

Jos taloyhtiössä on tehtävä niin kiireellisiä päätöksiä, etteivät ne voi odottaa koronatilanteen rauhoittumista eikä kokousta voida järjestää turvallisesti etäyhteyksien avulla, voidaan päätöksiä lain mukaan tehdä myös ilman yhtiökokousta.

Yleensä tämä toimii vain pienissä taloyhtiöissä ja yksittäisissä asioissa. Silloin osakkaiden kanta päätettävään asiaan kysytään etukäteen esimerkiksi puhelimitse.

– Osakkaiden on oltava yksimielisiä kahdesta asiasta, eli päätettävästä asiasta ja siitä, että päätös tehdään ilman yhtiökokousta. Kaikkien osakkaiden on osallistuttava päätöksen tekemiseen ja on suositeltavaa, että kaikki osakkaat allekirjoittavat päätöksen, vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Kiinteistöliitosta neuvoo.

Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä kokoontumisrajoitukset ovat tällä hetkellä Suomen tiukimmat, mutta erilaisia rajoituksia on voimassa eri puolilla maata. Paikallista tilannetta pitää seurata  aluehallintoviraston sivuilta.

Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto suosittelevat, että  yhtiökokouksissa mahdollistetaan etäyhteyksien käyttö. Myös perinteisiä valtakirjoja kannattaa käyttää.

Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto ovat laatineet yhdessä ohjeita erilaisiin kokouskäytäntöihin jokaisen taloyhtiötoimijan hyödynnettäviksi.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti