Kokenut viemärisukitusten suunnittelija ja valvoja Mikko Saarijärvi vahvistaa entisestään Picoten roolia alan johtavana asiantuntijayrityksenä

Picoten uusi sukitusasiantuntija Mikko Saarijärvi siirtyi yhtiöön Suomen johtavasta sukitusvalvontarityksestä LTV Virta Oy:stä. Kokenut viemärisukitusten suunnittelija ja valvoja vahvistaa entisestään Picoten roolia alan innovaattorina – myös vaativissa kansainvälisissä projekteissa.
”Sitä ennen olin kahdeksan vuotta sukittajana, neljässä eri yrityksessä. Etenin harjoittelijasta projektinjohtoon ja lopulta johtamaan useita sukitushankkeita”, kertoo Saarijärvi.
Jo ennen tätä hän toimi rakennusalalla, muun muassa elementtiasentajana. Erikoistuminen LVI-töihin alkoi kuitenkin kiinnostaa, ja muutokseen tulikin tilaisuus.
”Luin lehdestä, että sukitusurakoitsijalle haettiin ja koulutettiin uutta väkeä. Isänikin oli toiminut LVI-asentajana. Ajan mittaan kokemus putkien sukittamisesta karttui”, Saarijärvi toteaa.

Monipuolisia hankkeita

Sukitushankkeita johtaessaan Saarijärvi oli tavannut Marko Virran, joka myös oli tuolloin projektipäällikkönä. Sittemmin Virta perusti oman yrityksen ja vuonna 2016 rekrytoi Saarijärven mukaan.
LTV Virta Oy:llä Saarijärvi päätyi sukitushankkeiden suunnittelu- ja valvontatöihin. Yritys toimi muun muassa konsulttina taloyhtiöiden ja korjausurakoitsijoiden välillä.
”Firman pääkonttori oli Espoossa, mutta asuin itse Tampereella. Hankkeita oli pääkaupunkiseudulta Lapualle asti, erityisesti suurissa kaupungeissa.”
”Keskityimme LTV Virralla sukitushankkeisiin, nimenomaan viemäriputkien sisäpuolisiin saneerauksiin”, Saarijärvi täsmentää.
Asiantuntemus kasvoi töiden ja monipuolisten työkohteiden myötä. Myös alan kokonaisuus alkoi hahmottua.
”Näin yhä enemmän erilaisia tapoja tehdä sukituksia. Työssä oli pakko hankkia lisää tietämystä alasta, koska monesti vastaan tuli aivan uudenlaisia ongelmatilanteita. Oli osattava toimia oikein.”

Luovia ratkaisuja

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – ja tämähän pätee varsinkin sukitusalalla.
”Mitä aikaisemmin virhe tapahtuu suunnittelussa, sitä suuremmaksi se kertaantuu tuotannossa. Suunnitteluvaihe on tärkeä”, korostaa Saarijärvi.
”Työkohteeseen pitää tutustua kunnolla. Onneksi noin 90 prosentista kaikista rakennuksista on olemassa piirustukset, joista voi ainakin suunnilleen arvioida, millaisia ongelmia on ehkä odotettavissa. Kohdekäynti, kohteeseen tutustuminen on kuitenkin aina välttämätön jotta kaikki mahdolliset ongelmat saadaan kartoitettua ennen töiden aloitusta.”
”Kun teimme töitä Picoten kanssa, vastaan tulleisiin ongelmiin oli tyypillisesti heti tarjolla ainakin pari ratkaisuvaihtoehtoa. Se helpotti myös valvojan työtä. Jotkut muut urakoitsijat olivat vain ymmällään ja kyselivät, mitä tilanteessa pitäisi tehdä”, Saarijärvi muistaa.
”Tässä oli yksi keskeinen syy siihen, miksi viiden vuoden jälkeen päätin siirtyä Picotelle töihin. Siellä halutaan olla kehityksen kärjessä ja kehittää sukitukseen uusia ratkaisuja ja työkaluja.”
Picote saneeraakin Suomessa vuosittain yli 20 kilometriä kiinteistöjen sisäpuolisia viemäreitä sukittamalla.

Kansainvälistä toimintaa

Saarijärven mukaan Picote on nyt alkanut viedä osaamistaan myös kansainvälisille markkinoille.
”Esimerkiksi Keski-Euroopassa toteutetaan paljon sukituksia, mutta Picotella asiat osataan tehdä talojen sisällä monesti paremmin. Yhtiö on niissä asioissa edelläkävijä Suomessa.”
”Nimenomaan rakennusten sisäpuolisten pienten viemärilinjojen sukitusratkaisuissa olemme hyviä. Ulkomailla ei juurikaan saneerata sukittamalla sellaisia putkia, joiden halkaisija on vähemmän kuin 100 mm. Suomessa Picote on sukittanut alusta alkaen jopa 32-millisiä putkia”, Saarijärvi huomauttaa.
Vuonna 2008 perustetulla viemäriputkien saneerauksen pioneerilla Picotella on toki ollut kansainvälisiä yhteyksiä ja kontakteja ennenkin – muun muassa työkalujen ja laitteiden toimittajana – mutta nyt myös Suomen urakointiosaamista ryhdytään viemään ulkomaille.
Saarijärven näkemyksiä hyödynnetään toki myös Picoten kotimaisissa sukitusurakoissa. Hänellä kun on sukitusvalvonnasta, erilaisista toimintamalleista sekä tilaajien toiveista poikkeuksellisen kattavaa kokonaisvaltaista tietoa, osaamista ja laajaa kokemusta. Niinpä Saarijärvi on Picoten Suomen-tiimille mitä oivallisin täydennyspelaaja.

”Omalta osaltani työt Picoten palveluksessa ovat lähteneet vauhdikkaasti käyntiin, kun vastaan on heti tullut paljon kansainvälisiä asioita”, Saarijärvi kertoo uusista kuvioistaan.

Syyskuun puolivälissä Mikko edusti Picotea ’No-Dig Live 2021’ -putkimessuilla Englannissa, Lontoon pohjoispuolella Peterboroughissa. Messut olivat menestys Picotelle: tapasimme runsain määrin paikallisia yhteistyökumppaneitamme sekä uusia kansainvälisiä kumppaneita ja asiakkaita.

www.picote.fi
#picote
#picotesukitus
#picotesolutions

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti