KL: Asuntolainaa voi lyhentää Kelan tuilla

Kuva: Bigstock

Kauppalehti kertoo artikkelissaan Kelan maksaneen viime vuonna asumistukea omistusasunnossa asuville runsaat 40,5 miljoonaa euroa. Summa on ollut kasvussa, koska omistusasujien asumistukia maksettiin vuonna 2019 vajaat 38,6 miljoonaa euroa.

Kelan mukaan 17 112 omistusasunnossa asuvaa ruokakuntaa sai asumistukea vuonna 2020. Kelan erikoissuunnittelija Mirja Peltosen Kauppalehdelle antaman arvion mukaan on mahdollista, että työllisyystilanne taittoi omistusasujien asumistuet laskuun ennen koronaa vuonna 2019.

Pienituloisille maksettavan asumistuen määrään vaikuttavat ruokakunnan aikuisten ja lasten lukumäärä, asunnon sijaintikunta sekä bruttokuukausitulojen yhteismäärä. Asumistuella korvataan asumismenoja, joille on asetettu alueelliset ylärajat.

Tukea yhtiölainoihin

Omistusasujat voivat saada asumistukea osakeasunnon vastikkeisiin, vesimaksuihin ja lämmityskuluihin tai omakotitalon hoitokuluihin.

Hoitovastikkeen ohella asumistukea voi saada myös rahoitusvastikkeiden maksuun. Viime vuosina on yleistynyt käytäntö, jossa hyvin merkittävä osa uuden asunnon hinnasta voi olla taloyhtiölainaa, jota lyhennetään osakkaiden maksamilla rahoitusvastikkeilla. Näin ollen voi olla mahdollista lyhentää Kelan tuella oman asunnon hankintaan liittyvää lainaa.

− Laki ei erittele vastikkeita, vaan sekä hoito- että rahoitusvastike ovat yleisestä asumistuesta annetun lain mukaan hyväksyttäviä asumismenoja, Peltonen kertoo.

Asunnon hankkimiseksi ja perusparantamiseksi otettujen lainojen korkoihin voi saada myös asumistukea. Koroista huomioidaan enintään 73 prosenttia.

Myös verovähennystä voi saada Kelan tuesta riippumatta

Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen kertoo Kauppalehdessä, että asuntovelallinen voi saada verotuksestaan korkovähennyksen, vaikka asuntolainan koron maksuun olisi saatu Kelasta asumistukea.

− Kela ei suoraan maksa korkoja. Asumistuessa otetaan huomioon muitakin menoja eikä kaikkia korkoja huomioida, Manninen huomauttaa.

Koroista voi vähentää 10 prosenttia. Asuntolainan korkovähennys poistuu kokonaan vuonna 2023.

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti