Hedtec – syyskuu 2018

Kinkkutemppu tulee taas!

Tee jouluna hyvää herkullisella tavalla! Ota joulunkinkun paistinrasvat talteen, kiikuta ne lähimpään keräyspisteeseen ja olet mukana tekemässä kaikkien aikojen Kinkkutemppua. Tänäkin jouluna suomalaisten joulukinkkujen paistinrasvoista valmistetaan uusiutuvaa dieseliä. Kinkkutempun tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Yhden kinkun rasvoilla voi ajaa henkilöautoa jopa kolme kilometriä. Ja kinkkuahan Suomessa syödään – 7 miljoonaa kiloa kinkkua joka joulu, jos tarkkoja ollaan. Joten eiköhän ryhdytä hommiin ja kierrätetä vähintään 100 000 suomalaisen kotitalouden kinkun paistinrasvat. Sillä tekisi jo paljon hyvää! Varmistetaan yhdessä, että tippaakaan paistinrasvaa ei päädy viemärin tukkeeksi.

Tee näin:

 

  1. Avaa ja huuhtele tyhjä maitopurkki.
  2. Kaada rasva varovasti tölkkiin (äläkä hyvä ihminen polta itseäsi).
  3. Sulje tölkki esimerkiksi teipillä.
  4. Anna rasvan hyytyä viileässä ja kiikuta se lähimpään keräyspisteeseen 20.12.2017–4.1.2018

Lue lisää ja katso keräyspisteet Kinkkutempun nettisivuilta!

Kinkkutemppu on Kemianteollisuuden aloitteesta syntynyt yhteisprojekti, joka tuo kiertotaloutta lähemmäksi kuluttajien arkea konkreettisen esimerkin avulla. Kuluttajia pyydetään palauttamaan kinkunpaistosta yli jääneet rasvat kierrätyspisteille ja siitä valmistetaan uusiutuvaa polttoainetta Nesteen Porvoon jalostamolla. Kinkkutemppu-kampanjan tavoitteena on saada mukaan satatuhatta suomalaista kotitaloutta. Jos tavoite täyttyy, Kinkkutemppu lahjoittaa 20 000 euroa vähävaraisia perheitä tukevalle Hopelle. Kemianteollisuuden lisäksi Kinkkutempussa ovat mukana Neste, Lassila & Tikanoja, Honkajoki, K-ryhmä, Suomen Pakkauskierrätys RINKI, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima ry KIVO ja kunnalliset jätelaitokset, Suomen Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Ympäristöteollisuus- ja palvelut YTP.

 

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti