Kiista salaojien korjauksesta tuli kalliiksi osakkaille

Kuvituskuva

Kiista lahtelaisessa asunto-osakeyhtiössä johti oikeuskäsittelyyn, kun väärin rakennettujen salaojien vuoksi yhden osakkaan asuntokauppa ajautui karille home-epäilyn vuoksi, kirjoittaa Ilta-Sanomat. Mikäli taloyhtiö olisi hoitanut salaojitusasian ajoissa kuntoon, olisi se säästänyt noin 50 000 euroa.

Osassa taloyhtiön paritaloista löytyi kosteusvaurioita ja hallitus velvoitettiin kilpailuttamaan sekä urakat salaojista että kosteuseristeistä syksyllä 2013. Näiden talojen salaojat oli tehty väärään korkoon ja ne oli uusittava.

Salaojitustyöt ovat edelleenkin kesken. Osakas, jonka asuntokauppa peruunttui homelöydön vuoksi, vaati taloyhtiöltä noin 60 000 euron korvauksia oikeuskuluineen. Taloyhtiön hallituksen mielestä viivästyminen johtuu isännöitsijästä. Taloyhtiö kiisti osakkaan vaatimukset ja vaati kanteen hylkäämistä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden antamassa ratkaisussa kuitenkin todetaan, että asunto-osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan salaojat on pidettävä kunnossa. Se muistutti, että taloyhtiö ei ole hoitanut asiaa kohtuullisessa ajassa ja vaati, että työt on tehtävä heinäkuun loppuun mennessä valmiiksi.

Viivyttely salaojien korjaamisesta tuli maksamaan taloyhtiölle 51 000 euroa. Summa koostuu 8 000 euron vahingonkorvauksesta asunnon omistajalle ja 43 000 euron asianajokuluista.

Lue alkuperäinen juttu Ilta-Sanomien nettisivuilta.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää