Kiinteistönvälittäjät: kauppa käynyt historiallisen vilkkaasti

Kiinteistönvälitysmarkkinat ovat muuttuneet merkittävästi koronaa edeltävästä ajasta. Kysynnässä ja tarjonnassa on myös suuria eroja alueiden välillä, tiedottaa SKVL.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on jäsenkyselyn perusteella laatinut loppuvuoden ennusteen ja tilannekatsauksen markkinoihin. Kiinteistönvälittäjistä 75 prosenttia vastasi asunto- ja kiinteistökaupan palanneen ennalleen tai ylittäneen koronaa edeltävän määrän. Välittäjistä 85 prosenttia vastasi, että koronaviruksen leviämisen ”toinen aalto” ei ole tai on vain vähän vaikuttanut asunto- tai kiinteistökauppaan syksyn aikana.

”Markkinoilla on edelleen kevään jälkeistä patoutunutta kysyntää, joka ei ole täyttynyt myyjien varovaisuuden vuoksi. Silti hyvin monet SKVL:n jäsenyritykset ovat tehneet selvästi normaalia enemmän kauppaa tänä vuonna. Lähes 500 SKVL:n jäsenyrityksen toimipistettä, joissa työskentelee yli 1600 välittäjää, on tänä vuonna tehnyt jo yli 24000 asunto- ja kiinteistökauppaa”, sanoo Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg tiedotteessa.

Syksyn edetessä kaupankäynnin pääkaupunkiseudulla odotetaan jonkin verran hiljenevän ja koko maassa kerrostalojen keskimääräisen hintatason odotetaan laskevan hyvin loivasti lukuun ottamatta kasvukeskuksia. Jo keväällä alkaneen kesämökkien kysynnän odotetaan jatkuvan vahvana koko loppuvuoden.

Lue lisää täältä.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti