Kiinteistöliitto varoittaa koronavaarasta yhtiökokouksissa

Kuva: Bigstock

Vaikka koronatilanne on kevään mittaan parantunut tuntuvasti, taloyhtiöissä on syytä edelleen noudattaa koronaan liittyviä varotoimia, muistuttaa Suomen Kiinteistöliitto tiedotteessaan. Varotoimet ovat tarpeen myös ulkona järjestettävissä yhtiökokouksissa.

Useat taloyhtiöt ovat päätyneet pitämään yhtiökokouksensa pääasiallisesti etäyhteyksin, mutta joissakin yhtiöissä voi olla tarvetta toisenlaisille ratkaisuille. Yhtiökokouksen järjestäminen ulkona voi olla toimiva vaihtoehto lähinnä pienehköissä taloyhtiöissä, joissa tarjolla on tarkoitukseen sopiva piha-alue.

‒ Moni taloyhtiö on saattanut päättää pitää yhtiökokouksensa ulkona pihamaalla siksi, että se vallitsevassa koronatilanteessa tuntuu helpommalta tavalta. Tähän liittyy valitettavasti myös virheellisiä käsityksiä siitä, ettei tartuntatautilain määräyksiä tai rajoituksia tarvitsisi ulkona huomioida, Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen sanoo.

Tartuntatautilain mukaan taloyhtiön on myös ulkona järjestettävässä yhtiökokouksessa huolehdittava, että osallistujat voivat pitää riittävän suurta etäisyyttä toisiinsa. Kokouspaikalla on oltava ulkonakin mahdollisuus käsien puhdistamiseen.

Tarkista asuinalueesi turvavälipäätös!

Jos taloyhtiö sijaitsee alueella, jolla on annettu turvavälipäätös, viranomaiset edellyttävät 50 osallistujan kohdalla kirjallista suunnitelmaa siitä, miten yhtiökokouksen järjestäjä eli taloyhtiö estää lähikontaktit. Jos kokous pidetään sisällä, kirjallinen suunnitelma on laadittava jo 10 osallistujan kohdalla.

Pynnönen suosittelee yhtiökokouksen järjestämistä ulkosalla vaihtoehdoksi vain pienehköille taloyhtiöille. Ulkona voi myös olla vaikea kuulla kokouksen kulkua, jos joutuu seuraamaan sitä kovin etäällä puheenjohtajasta. Myös sää voi vaikeuttaa kokouksen pitämistä.

‒ Lisäksi ulkona pidettävään yhtiökokoukseen voi olla vaikea järjestää etäosallistumismahdollisuutta. Tästä syystä on tärkeää tarjota osallistumistavaksi ainakin kannan ilmoittamista etukäteen paperisella lomakkeella siltä varalta, että joku ei halua tulla fyysisesti paikalle, Pynnönen neuvoo.

Yhtiökokousten siirtäminen syksyyn on myös mahdollista. Hallitus on esittänyt uutta väliaikaista lakia, jolla myös asunto-osakeyhtiöiden kokoukset voidaan myöhentää pidettäväksi syyskuun loppuun mennessä. Lisäksi esitetään jatkoa väliaikaisille poikkeuksille, joilla kokoukset voidaan järjestää etäyhteyksin ja valtuutettua käyttämällä. Näin halutaan varmistaa, että kokoukset voidaan järjestää turvallisesti koronaepidemiasta huolimatta. Lain odotetaan tulevan voimaan toukokuun loppuun mennessä.

1 kommentti

  • ralfahlskog Reply

    7.5.2021 at 10:53

    Oikeusministeriö on nyt tehnyt päätöksen, että taloyhtiöiden kokoukset voidaan siirtää pidettäväksi syyskuun loppuun mennessä. Presidentin on määrä vahvistaa väliaikainen laki tänään perjantaina 7.5. ja se tulee voimaan 8. toukokuuta.

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti