Kerrostalohuoneiston väliovi voi olla palotilanteessa turvallisuusriski

Kuvituskuva

Ylipaine voi estää kaksoisoven avaamisen ilmatiiviissä kerrostaloasunnossa, kirjoittaa Karjalainen.

Kevyt sisäovi eristää ääniä rapusta huoneistoon, mutta palotilanteessa ovi voi olla turvallisuusriski. Vuosi sitten voimaan astuneen asetusmuutoksen mukaan uusissa kerrostaloissa asunnon ovi ei saa enää avautua sisäänpäin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että huoneiston ulko-oven pitää olla yksinkertainen ja ääntä tarpeeksi äänieristävä.

Sisäovi on turvallisuusriski ilmatiiviiksi rakennetuissa tai tiiviiksi remontoiduissa kerrostaloissa. Asunnossa tapahtuvan tulipalon aikana huoneistoon voi muodostua korkea ylipaine, mitä ei vanhemmissa, harvemmin rakennetuissa kerrostaloissa tapahdu.

Nopeasti kehittyvän tulipalon alkuvaiheessa paine asunnossa voi nousta niin korkeaksi, että ovea ei saa enää auki. Paine pysyy korkealla kahdesta kolmeen minuuttiin, kertoo Aalto-yliopiston paloturvallisuustekniikan professori Simo Hostikka Karjalaisen haastattelussa. Palokaasut ovat tällöin jo ihmisen korkeudella hyvin vaarallisia hengittää. Tässä tapauksessa mahdollinen selviytymiskeino on mennä matalaksi ja odottaa paineen laskua, jonka jälkeen oven saa auki.

Alkuperäinen juttu on julkaistu Karjalainen-lehdessä 10.1.2019.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää