Kasvihuonepäästöt kasvoivat, ilman epäpuhtauksien päästöt laskivat

Suomalaisten tuottamat kasvihuonekaasupäästöt nousivat vuonna 2018. Samaan aikaan ilman epäpuhtauksien päästöt laskivat, tiedottaa Tilastokeskus.

Kasvihuonekaasupäästöt Suomessa ja ulkomailla olivat 60 miljoonaa tonnia, mikä oli lähes 2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.

Toimialoista rakentamisen kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat lähes 9 prosenttia edellisestä vuodesta.

Kotitalouksilla sen sijaan lämmityksestä ja liikenteestä syntyneet päästöt laskivat. Rakennusten lämmityksen päästöt laskivat 7 prosenttia, koska sää oli edellistä vuotta lämpimämpi ja energian tarve siten pienempi. Kotitalouksien liikenteestä syntyneet päästöt taas laskivat 4 prosenttia bensiinin kulutuksen vähentymisen ja vaihtoehtoisten käyttövoimien osuuden kasvun seurauksena.

Kasvihuonekaasupäästöihin kuulumattomat ilmapäästöt laskivat vuoteen 2017 verrattuna. Eniten laskivat typenoksidipäästöt, jotka olivat 7 prosenttia alempana viime vuoden tasoa, sekä rikkidioksidipäästöt, jotka laskivat 6 prosenttia edellisvuodesta.

Myös hiilimonoksidin ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (NMVOC) päästöt laskivat 3 prosenttia edellisvuodesta. Hiilimonoksidipäästöt syntyvät suurilta osin kotitalouksien puun poltosta ja liikenteestä. NMVOC-päästöjä syntyy runsaasti maataloudessa ja kotitalouksien puun poltosta. Pienhiukkaspäästöt ovat vähentyneet 1 prosentin edellisestä vuodesta. Hiukkaspäästöjen vähenemistä on tapahtunut erityisesti energiahuollossa ja liikenteessä.

Lue lisää Tilastokeskuksen tiedotteesta.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti