Jouluvaloissa terve järki tuo juhlamieltä naapurillekin

Uudenlaiset jouluvalot ja valosarjat puhuttavat asukkaita ja herättävät keskustelua taloyhtiöissä. Jouluvalot tuovat valoa ja tunnelmaa pimeään aikaan, varsinkin kun osaan maasta luvataan lumetonta ja mustaa joulua. Kiinteistöliitto muistuttaa, että jouluvalojen virittämisessä on tärkeää huomioida sekä naapurit että turvallisuus.

Asukas saa lähtökohtaisesti virittää ja sisustaa huoneistonsa sekä parvekkeensa tahtonsa mukaisesti. Uudenlaiset valosarjat kirkkaine ja vilkkuvine erivärisine valoineen saattavat aiheuttaa haittaa naapureille. Jos koristevalot häiritsevät kohtuuttomasti, on hyvä keskustella asiasta asianomaisen naapurin kanssa.

– Taloyhtiö voi ohjeistaa asukkaita jouluvalojen käytössä. Jos valot aiheuttavat vaaraa tai meteliä ja asunnon omistaja rikkoo järjestystä, taloyhtiö voi kieltää valot. Naapuruussuhdelaki kieltää rakennuksen ja huoneiston käytön siten, että naapurille tai muuten lähistöllä asuville aiheutuu kohtuutonta rasitusta esimerkiksi valosta, melusta, noesta, pölystä tai haitallisista aineista, toteaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Johdotettuja koristeita kannattaa pitää silmällä, jotta muuntajat, johdot tai valot eivät vahingossakaan kuumene liikaa. Vaurioituneita koristevaloja ei pidä käyttää tai yrittää korjata, vaan ne tulee toimittaa SER-jätteelle tarkoitettuun kierrätyspisteeseen.

Porrastilat vapaiksi ja turvallisiksi

Kun pelastuslakia uudistettiin muutama vuosi sitten, käytiin kiivasta keskustelua joulukoristeiden ja ovikranssien tiimoilta. Rappukäytävässä ei saa säilyttää lastenvaunuja, pulkkia tai muita kulkua haittaavia esineitä. Myös taloyhtiön joulukuusi on sijoitettava pihalle eikä aulaan tai porraskäytävään.

– Pelastuslain tiukin mahdollinen tulkinta kieltää periaatteessa tavaroiden säilyttämisen kerrostalojen kulkureiteillä. Lain soveltaminen on hieman eri asia: Pelastustoimen mukaan säilyttäminen ei terminä kuitenkaan tarkoita tavanomaisia ilmoitustauluja, kynnysmattoja tai ovikoristeita, muistuttaa Kristel Pynnönen.

Asukkaille ja taloyhtiöille tarjolla joulumuistio

Kiinteistöliitto on koonnut turvalliseen ja fiksuun joulunviettoon opastavan joulumuistion, joka voidaan jakaa taloyhtiöissä ilmoitustauluille tai asuntoihin. Joulumuistio on saatavissa osoitteesta:

http://www.taloyhtio.net/ajassa/joulu/

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on laatinut ohjeen joulu- ja koristevalosarjojen turvallisesta käytöstä:

http://verkkolehti.tukes.fi/mita-meidan-kaikkien-pitaa-tietaa-jouluvaloista-ja-turvallisuudesta

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää