Isojen asuntojen suosio on korkealla

Kuva: Bigstock

Suomalaisten asumisessa ovat nyt trendinä isot asuinneliöt. Kyse ei ole enää vain omakotitalo- tai rivitalotrendistä. Kaikkien oman pihan sisältävien talotyyppien suosio lentää tällä hetkellä aivan uudella tasolla; omakotitalon, erillistalon, paritalon ja rivitalon. Omakotitaloja etsittiin Oikotieltä maaliskuussa 24 prosenttia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Paritaloja ja rivitaloja etsittiin 22 prosenttia enemmän. Myös isojen asuntojen suosio on noussut selkeästi.

Oikotie Asunnot -palvelun kävijämäärät ovat nyt ennätyskorkealla. Palvelusta haettiin tämän vuoden maaliskuussa myynnissä olevia asuntoja keskimäärin noin 485 000 kertaa per vuorokausi.

Koronapandemian vaikutukset ovat synnyttäneet suomalaiseen asumiseen isojen talotyyppien trendin. Kaikkien oman pihan sisältävien talotyyppien suosio lentää tällä hetkellä Suomessa aivan uudella tasolla.

– Ilmiön taustalla ovat tietysti koronapandemian työelämään ja vapaa-ajanviettoon aiheuttamat muutokset, mutta samalla kyse on siitä, mitä suomalaiset asunnoltaan ja asumiseltaan lopulta toivovat. Koronakriisin taloudelliset vaikutukset näkyvät muuttoliikkeenä poispäin keskustoista, mutta se ei suoraan selitä isojen neliöiden ilmiötä. Ihmiset myös kaipaavat tilaa ja pihaa, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen sanoo.

– Voi sanoa, että kaikki isompi kiinnostaa tällä hetkellä. Nyt tämä ei ole enää vain esimerkiksi omakotitalotrendi tai rivitalotrendi, vaan käynnissä on selkeä kokonaisvaltainen liike, Leinonen lisää.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti

KÄVIJÄTUTKIMUS

Kerro mielipiteesi Kiinteistölehden verkkosivusta, vastaa ja voita 100€!
Klikkaa tästä
close-link