Saint-Gobain puhallusvillaa.fi

Isännöintialan kasvu ei aina ole tervettä

Kuvituskuva. Kuva: Bigstock
Virta sähköajoneuvojen latausinfra

Isännöintialalla on uskonnollisen mantran tavoin vannottu alan ammattimaistumiseen. Se on hyvä asia mutta on tuonut mukanaan myös negatiivisia puolia.

Alan ulkopuolelta vaikeasti havaittavissa oleva iso muutos viime vuosina on ollut, että toimistojen ja asiakkaiden keskinäinen riippuvuus on muuttunut. Aiempina vuosikymmeninä peruslähtökohta oli aina, että isännöitsijätoimisto on asiakkaita varten.

Toinen muutos on alan suhtautuminen perinteiseen ammatinharjoittamiseen. Nykyisin organisaatioiden kasvattaminen menee kaiken edelle. Se on itsetarkoitus. Kärjistäen voisi sanoa, että isännöitsijätoimistot eivät enää ole yrityksiä, vaan sijoitusinstrumentteja. Isännöitsijät eivät ole isännöitsijöitä, vaan tuotannontekijöitä. Rivi-isännöitsijät halutaan häivyttää taka-alalle ja nostaa itse yrityksen brändi esiin. Firmoihin investoidaan ja niistä irtaudutaan. Siinä ei ole mitään väärää mutta huonoa on se, että asiakkaat eivät ole keskiössä vaan pieninä palasina toimialajohtajien strategiakaaviossa.

Pääkaupunkiseudulla on useita uransa aikana vaurastuneita isännöitsijöitä. Asiakkaita palvelevan yrittäjyyden pitääkin olla taloudellisesti kannattavaa ja mahdollisuus rikastumiseen kuuluu markkinatalouteen. On kuitenkin eri asia rikastua sen takia, että tekee työnsä hyvin kuin siksi, että laatii hinnaston, jota kukaan ei ymmärrä ja joka mahdollistaa hyvinkin kyseenalaiset laskutusperiaatteet. Tiedämme alalla tapauksia, joissa yritykset paisutetaan keinotekoisesti myyntikuntoon, jotta uusille omistajille voidaan osoittaa pääoman tuottoprosentti. Kauppalehti julkaisee määräajoin isännöintialan toimijoiden rankinglistoja ja jos jonkun liikevoittoprosentti lähentelee kolmeakymmentä, tulee muille firmoille kova paine päästä samoille tunnusluvuille. Tavalla tai toisella. Jos perusbisnes ei tuota tarpeeksi, määrätään rivi-isännöitsijöille kuukausittaiset lisävelotustavoitteet.

Häilyviä laskutuskäytäntöjä

Vuosien saatossa alalle on kehitetty laskutuskäytäntöjä, joiden ei olisi koskaan pitänyt syntyä ja nämä ovat tapoja, joita yksikään isännöitsijätoimiston omistaja ei hyväksyisi omilta palveluntarjoajiltaan. Kun isännöitsijätoimiston perimät palkkiot sidotaan prosenttiperusteisesti urakan tai tilaukseen hintaan, ollaan häilyvällä pohjalla. Joku toimisto keksi tämän viisitoista vuotta sitten ja nyt se on vakiintunut alan laskutusnormiksi. Jopa entisaikojen ”kynnysraha” on nyt palaamassa takaisin. Menneinä vuosikymmeninä urakoitsijoiden oletettiin maksavan osan urakkasummasta isännöitsijälle palvelutippinä. Uudenlaista kynnysrahaa ei edes esitetä isännöitsijän perimänä korvauksena vaan se leivotaan tuotteen hintaan.  Esimerkki: tilintarkastaja veloittaa 1000 euroa ja isännöintitoimisto ottaa 100 euroa. Asiakkaalle kerrotaan, että tilintarkastus maksoi 1100 euroa.

Kun yritysjohdon eettinen selkäranka puuttuu ja asiakkaat kaiken lisäksi ovat välinpitämättömiä, on tällainen valitettavasti mahdollista.

Isännöintialalla ei ole eettistä kontrollia tai valvontaelintä. Näin on muun muassa mainonnassa, lääketieteessä, yliopistoissa, asianajotoiminnassa ja monella muulla alalla. Isännöintiliitto voisi periaatteessa toimia ”ylituomarina” mutta koska liitto on nykyisin itsekin kaupallinen toimija, puuttuu siltä vaadittava legitimiteetti. ISA-järjestölle tehtävä sopisi erinomaisen hyvin, kunhan yhdistyksen toimintakenttää laajennettaisiin.

Eläinlääkäritoiminta on viime vuosina valunut institutionaalisten sijoittajien käsiin. Samalla hinnat ovat nousseet ja vanhan ajan korttelilääkärit ovat lyöneet hanskat tiskiin. Onko isännöintiala seuraava, joka murtuu pääoman tuottoprosenttivaatimusten edessä? Ja ovatko isännöitsijätoimistot taloyhtiöitä varten vai päinvastoin? Kysymys on erittäin ajankohtainen.

Tilanne ei ole täysin menetetty. Luovasti isännöintikäytäntöjä tulkitsevien ja moraalikäsityksiä venyttävien toimijoiden keksiessä uusia rahastustapoja, nousee ruohonjuuritasolta yleisen oikeuskäsityksen mukaisesti toimivia itsenäisiä ja vastuullisia yrittäjiä. Kun töitä tekee itselleen, eikä konsernia tunnuslukujen avulla luotsaaville ammattijohtajille ja institutionaalisille sijoittajille, voi sen tehdä kestävällä pohjalla olevaan ammattiylpeyteen tukeutuen.

Kirjoittaja on helsinkiläinen isännöintialan pienyrittäjä.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää