Ilmalämpöpumpun asentamiseen tarvitaan aina taloyhtiön lupa

Kuvituskuva

Viime kesän pitkät hellejaksot saivat monet pohtimaan ilmalämpöpumpun hankkimista myös kerros- ja rivitaloasuntoihin. Osakas tarvitsee asennukseen aina taloyhtiön luvan. Kiinteistöliitto, Kiinteistöliitto Uusimaa, Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ja Rakennustieto laativat yhdessä ohjeet ilmalämpöpumpun asentamisesta kerrostaloasuntoon.

– Jos taloyhtiössä ei ole aiemmin asennettu ilmalämpöpumppuja, asiaa on syytä käsitellä ensin yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen periaatepäätöksen jälkeen riittää jatkossa hallituksen antama lupa, kertoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Hallitus myöntää lupia yhtiökokouksen linjausten pohjalta ja asettaa myös tarpeellisia ehtoja laitteen ominaisuuksille ja asennukselle.

Asennustyöt vain pätevyyden saaneelta urakoitsijalta

Ilmalämpöpumpun saa asentaa vain kylmäpätevyyden saanut urakoitsija. Jos asennustyöt edellyttävät sähkötöitä, urakoitsijalla on oltava myös sähköpätevyys.

– Taloyhtiöllä on oikeus ja velvollisuus valvoa ilmalämpöpumpun asentamista. Osakas vastaa valvonnasta syntyvistä tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista, sanoo Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioista vastaava johtava asiantuntija Petri Pylsy.

Vastuunjakoa ilmalämpöpumpun asennuksesta, huollosta ja kunnossapidosta on järkevää selkeyttää kirjallisella sopimuksella taloyhtiön ja osakkaan välillä.

Ilmalämpöpumppua saa kerrostalossa käyttää vain viilennykseen

Asuinkerrostalojen huoneistoissa ilmalämpöpumppua saa käyttää vain viilennykseen, ei lämmitykseen.

– Lämmityskäytössä ulkoyksikköön parvekkeelle tiivistyy kosteutta, jonka hallittuun poistamiseen ei ole varauduttu asennettaessa laite viilennyskäyttöön. Osakkaan ei ole myöskään oman lompakkonsa kannalta järkevää lämmittää asuntoaan ilmalämpöpumpulla, jonka sähkönkulutus menee omaan sähkölaskuun ja hyöty jakaantuu vähentyneiden lämmityskulujen muodossa kaikille osakkaille, Pylsy kertoo.

Lisäksi ilmalämpöpumpun asennuksessa on kiinnitettävä huomiota muun muassa meluhaitan ehkäisemiseen ja kondenssiveden hallittuun johtamiseen.

Ohje löytyy Kiinteistöliiton jäsensivuilta (vain jäsenille).

 

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää