Huoltomiehiksi tekeytyneet tunkeutuivat vanhusten koteihin

Kuva: Bigstock

Huoltomiehiksi tekeytyneet rikolliset ovat tunkeutuneet ikäihmisten asuntoihin Helsingissä ja Espoossa ja anastaneet heiltä pankkikortteja. Uhrit ovat olleet usein yli 90-vuotiaita. Jätkäsaaressa pankkikortti varastettiin 97-vuotiaalta.

Useissa tapauksissa epäillyt nostivat ikäihmisen tilillä olevat rahat pankkiautomaateista. Yhdessä tapauksessa asunnosta anastetulla pankkikortilla ostettiin eri liikkeistä matkapuhelimia yhteensä lähes 15 000 euron arvosta.

Rikoskokonaisuutta ovat tutkineet Helsingin ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset. Vangittuna on ollut kuusi henkilöä, joita epäillään noin 30 rikoksesta. Teot on tehty eri kokoonpanoissa viime ja tänä vuonna.

Uhrien asunnoista anastettiin jossain tapauksissa lisäksi myös koruja ja käteistä rahaa. Rikoshyöty on ollut kokonaisuudessaan noin 22 000 euroa.

Naamioitu huoltokäynniksi

Pääosin teot on aloitettu niin, että vanhukselle on soitettu puhelu ja kerrottu tulevasta huoltokäynnistä. Tämän jälkeen uhrin asunnolle on saapunut välillä jopa kolme huoltomiehiksi tekeytynyttä henkilöä, joista yksi on jäänyt jututtamaan uhria ja muut ovat menneet tarkistamaan esimerkiksi asunnon pattereita.

Tarkistusta tehdessään henkilöt ovat penkoneet samanaikaisesti asuntoa löytääkseen uhrin pankkikortteja ja -tunnuksia.

Useissa tapauksissa tekijöillä on ollut mukanaan tekaistu maksupäätelaite. Ikäihmisiltä on pyydetty tarkastuskäynnistä muutaman euron maksu, joka on täytynyt tehdä pankkikortilla. Näin on saatu selville uhrin pankkikortin pin-koodi.

– Ennen asunnosta poistumista uhrin pankkikortti on anastettu. Joissakin tapauksissa on käytetty tekaistua veruketta kortin toimimattomuudesta, ja menty ulos, missä nettiyhteys olisi parempi. Korttia ei tietysti koskaan palautettu, kertoo rikoskomisario Kari Martikainen Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Poliisin mukaan vuosien 2020–2021 aikana pelkästään Helsingissä on tapahtunut yli sata rikosta, joissa ikäihmisten asuntoihin on tunkeuduttu erilaisilla tekaistuilla syillä anastustarkoituksessa.

Rikoskomisario Kari Martikainen muistuttaa, että on tärkeää varmistaa isännöitsijältä tai kiinteistön huollosta vastaavalta yritykseltä, onko huoltomiestä tilattu ennen kuin päästetään tuntemattomia sisään.

– Iäkkäiden ihmisten ja heidän läheistensä olisi keskusteltava aika ajoin turvallisuuteen liittyvistä riskeistä.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti