Euroryhmän päätös yhteisvastuun aikaistamisesta uhka suomalaispankeille

Kuva: Bigstock

Finanssiala ry:n toimitusjohtajan Piia-Noora Kaupin mielestä euroryhmän päätös yhteisvastuun aikaistamisesta on uhka suomalaispankeille ja niiden asiakkaille.

Suomalainen finanssiala on pettynyt euroryhmän maanantaina 30.11. tekemään päätökseen, jolla pankeilta perittävät ylimääräiset vakausmaksut tuodaan yhteisvastuun piiriin etuajassa. Päätös kytkeytyy pankkiunionin yhteisen kriisirahaston vararahoitusjärjestelmän käyttöönoton aikaistamiseen kahdella vuodella eli vuoteen 2022.

-Pankkien yhteisvastuun laajentaminen keskellä pahenevaa talouskriisiä ei ole viisasta suomalaispankkien ja niiden asiakkaiden kannalta. Yhteisvastuun laajentamisen aika olisi ollut vasta sitten, kun pankkiunioniin kuuluvien pankkien riskit ovat merkittävästi vähentyneet, toteaa Kauppi.

-Nyt pandemian synnyttämän talouskriisin vuoksi on olemassa suuri riski, että yhteisvastuun aikaistamisen seurauksena suomalaispankit joutuvat maksamaan lähivuosina ylimääräisiä vakausmaksuja muiden maiden pankkien auttamiseksi. Kaiken kaikkiaan suomalaispankeille maksettavaksi tulevat vakausmaksut voivat kohota valtioneuvoston viime kevään U-kirjelmän mukaan enimmillään jopa lähes kahteen miljardiin euroon, Kauppi sanoo.

Finanssiala yhtyy Suomen hallituksen johtopäätökseen, jonka mukaan pankkiunioniin kuuluvien pankkien riskien väheneminen ei ole edennyt merkittävästi.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti