Bongaa ornamentti 4: Ullanlinna – vehreä keskustakierros jatkuu

Ullanlinnan erikoisimpiin kuuluva rakennus Kointähti ja sen maapalloaiheinen koriste. Yksi Ullanlinnan erikoisimmista rakennuksista on Kointähti. Tässä sen maapalloaiheinen julkisivukoriste.

Eiran ohella Ullanlinna on toinen kivisten katujen ja vehreiden, suurten puiden kaupunginosa.

Ullanlinna on saanut nimensä kunningatar Ulrika Eleonoran mukaan nimetystä pienestä linnoituksesta. Tähtitorninvuoren ympäristöä kutsuttiin 1770-luvulta alkaen Ulriikaporin seuduksi kyseisen linnoituksen vuoksi.

Alue alkoi rakentua hiljalleen vasta 1850-luvulla, johtuen Kaivopuistossa sijainneen kylpylän tuomasta vetovoimasta. Kapunginosaa halkoo Tehtaankatu, ja kuten nimikin kertoo, oli osa alueesta tarkoitus varata tehtaille. Asuinalueille kulkeutuvien tehdassavujen pelko sai suunnittelijat kuitenkin muuttamaan mielensä. Suurelta osin Ullanlinna rakennettiin 1900-luvun alussa ja se on myös säilynyt pitkälti tässä asussaan.

Lue edellinen Bongaa ornamentti -artikkeli.

Ullanlinnan kierros Google Mapsissä

Helsingin jugendin suunnittelijat esittelyssä

Arkkitehtuuri- ja käytännöllinen Rakennustoimisto Usko Nyström-Petrelius-Penttilä

Helsingin jugendin kokonaiskuvaan voimakkaasti vaikuttanut Usko Nyströmin, Albert Petreliuksen ja Viljo Penttilän arkkitehtitoimisto suunnitteli kaikkiaan 18 asuinkerrostaloa. Monipuolinen käytännöllisyys yhdistyi vahvaan yksilölliseen muotokieleen. Ullanlinnassa toimiston tekemiä rakennuksia on mm. Schalinin talo.

Toimiston keulahahmo oli epäilemättä Usko Nyström (Ullanlinnassa hän on suunnitellut mm. Kointähden), jonka “piirtäjänlahjat sekä originelli persoonallisuus suodattuivat toimiston arkkitehtuuriin ja opetustyön kautta myös laajemmin suomalaiseen arkkitehtikuntaan”, kertoo arkkitehtuuriopas.

Tämän artikkelin kävelykierroksen kohteet kartalla (klikkaa tai kosketa palloja)

Eira-Maja, Kointähti, Villa Ulrika, Tammi… Jugendin yksi hyvä puoli oli, että rakennuksia oli tapana nimetä ja nimi myös laitettiin rakennukseen näkyvästi esille. Ullanlinnassa suunnistus onnistuu periaatteessa pelkästään kirjoittamalla paperille rakennusten nimet sekä muutaman kadunnimen viitteeksi.

Ullanlinnan kartta
Kilohailin kortteli
Alun perin useasta talosta muodostunut taloyhtiö Familje Byggnads Ab ihastuttavine sisäpihoineen sijaitsee ns. Kilohailin korttelissa. Korttelin näyttävimpiä rakennuksia ovat mm. Mielikki ja Fenix.
Eira-Maja 4-6 & 8-10
Eira-Maja on kahdessa osassa rakennettu ja kahden eri suunnittelijan piirrustuksin toteutettu. Kuvassa on Kapteeninkatu 8-10 kulma, joka on rakennusmestari Paavo Björklinin käsialaa. Lähistöllä on myös muita näyttäviä rakennuksia, kuten Ilmola ja Rannikko.
Tehtaankadun koulu, Tehtaankatu 15-17
Tehtaankadun koulu rakennettiin vuonna 1908 ja on alusta alkaen toiminut kouluna. Silloinen kansakoulu on nyt ala-aste.
Koivu, Tehtaankatu 19
Tehtaankadun koulun naapurissa sijaitsee asuintalo Koivu, jonka Olavinlinnan mieleen tuova torni kiinnittää kulkijan huomion.
Kapteeninpuistikko
Tällaisia pikkupuistoja oli tapana rakentaa sovittamaan ruutukaavan suorakulmaisia katuverkkoja toisiinsa. Kapteeninkadun puiston syntyä edesauttoivat myös asukkaiden aktiivisuus ja keskustelu puistojen vähäisyydestä Helsingissä.
Schalinin talo, Kapteeninkatu 11 - Tehtaankatu 9
Talon omistaja, sokea musiikkikauppias Herman Schalin osallistui itse talon suunnitteluun ja sen koristekuviot tehtiin vaivoja säästämättä hänen toiveiden mukaisiksi. - Marikit Taylor
Tehtaankatu
Tehtaankatu tarjoaa Neitsytpolun ja Kapteeninkadun välillä yhtenäisen ja viehättävän jugendnäkymän. Nämä rakennukset on nimetty näkyvästi ja ovat siksi helppo löytää alueelta.
Puistola ja Sampsa, Tehtaankatu 5-7
Vastapäätä Tehtaankadun jugendrypästä sijaitsevat monumentaaliset Puistola ja Sampsa, joilla on yhteinen ja harvinainen, kadulle avautuva etupiha.
Kointähti, Pietarinkatu 9
Kointähti eli aamutaivaalla loistava Venus on samaa nimeä kantavan rakennuksen erottuvin osa. Lisäksi ylhäällä julkisivussa on toinen erikoinen koristeaihe: maapallo.
Suvantola, Neitsytpolku 7 - Pietarinkatu 5
Suvantolan perustajat ja moni asukaskin olivat normaalilyseon opettajia. Talon on suunnitellut arkkitehti Onni Tarjanne.
Villojen kortteli
Tässä korttelissa on kolme Gustav Estlanderin suunnittelemaa asuintaloa, joista Villa Ulrika on linnamaisin ja jyhkein. Korttelin neljäs rakennus on pelkistetympi, mutta huomiota kannattaa kiinnittää monimuotoiseen tiilimuuraukseen.

Koottu Maanmittauslaitoksen taustakarttasarjan karttalehdistä 14.6.2019

Lähteenä käytetty arkkitehtuuriopas

250-sivuinen Helsingin jugend -arkkitehtuuriopas.

Helsingin jugend: arkkitehtuuriopas

Kirjailija: Jere Jäppinen (toim.); Tomi Snellman (käänt.)
Kustantaja: Helsingin Kaupunginmuseo
Kieli: Suomi
Sivumäärä: 247
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2019
Hinta: 26,00 €

Bongaa ornamentti kisakysymys 4

Kesäkisan palkintoina arvotaan kaikkien vastanneiden kesken:
1. K-ketjun 100 euron lahjakortti
2. Taloyhtiön oppaat -kirjapaketti (arvo n. 80 €) Paketti sisältää seuraavat kirjat: Taloyhtiön vastuunjakotaulukko 2019 – osakkaalle ja asukkaalle, Kodin huoltotyöt – Asukkaan opas, Osakkaan remontit taloyhtiössä sekä Taloyhtiön hyvä hallintotapa – Suositus 2016.

Tarkkaavaisimmille tiedoksi, että tarkoitamme ornamentilla tässä kisassa oikeastaan kaikkia jugendrakennusten koristeita.
  • Jos haluat osallistua palkintojen arvontaan, tulee sinun täyttää sekä nimesi (etu- ja sukunimi), että sähköpostiosoitteesi. Tässä kerättyjä henkilötietoja käytetään ainoastaan arvontojen suorittamista varten. Kerätyt henkilötiedot hävitetään arvontojen jälkeen.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää