Onko järkeä osallistua yhtiökokoukseen?

Näin mitä ilmeisemmin suurin osa asunto-osakeyhtiön osakkaista miettii, kun kutsu yhtiökokoukseen saapuu. Miten osakkaita saataisiin osallistettua että he osallistuisivat vuoden tärkeimpään kokoukseen?

Omassa taloyhtiössäni yhtiökokoukseen osallistuu alle 10 osakasta eli alle puolet kaikista osakkaista. Oli sitten kyseessä putkiremontti tai tuleva pienempi hanke niin osallistujamäärä pysyy matalana.

Kahvia ja pullaa

Pari vuotta sitten yritimme houkutella osakkaita yhtiökokoukseen kahvin ja pullan avulla. Aiemmin yhtiökokouksessa ei ole ollut tarjoilua. Isännöintitoimiston kahvipannusta on halukkaille voinut löytyä joskus aiemmin päivällä keitettyä kahvia. Emme saaneet houkuteltua yhtään enempää osakkaita paikalle.

Kokousajankohta tiedoksi osakkaille ajoissa

Yhtiökokousajankohta pyritään ilmoittamaan osakkaille hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta eli heti kun ajankohta on tiedossa. Ei vaikutusta osallistujamäärään.

Yhtiökokouksen asioista viestiminen etukäteen

Hallituksen olisi hyvä tiedottaa yhtiökokouksen aiheista osakkaille etukäteen, varsinkin jos päätetään isoista korjaushankkeista yms. Silloin infotilaisuuksia kannattaa pitää ennen yhtiökokousta, jolloin yhtiökokouksessa aika ei mene eri vaihtoehtojen esittelyyn. Kokouksessa tehdään vain päätökset etukäteen läpikäydyistä vaihtoehdoista. Tällöin kokous ei veny turhaan liian pitkäksi. Yli kaksi tuntia kokousaikana on jo liian pitkä.

Puheenjohtajan oltava kokouksessa napakka

Kun osakkaat näkevät toisiaan harvoin, voi keskustelu alkaa rönsyilemään yhtiökokouksessa esityslistan asioiden ulkopuolelle. Kokouksen puheenjohtajan tuleekin uskaltaa keskyttää kuulumisten vaihdon ja ohi esityslistasta menevät keskusteluasiat. Myös liian pitkät puheenvuorot voi pyytää tiivistämään. Keskusteluasiat voidaan esityslistalla laittaa varsinaisen kokouksen jälkeen käytäväksi, sillä niistä ei voi kokouksessa tehdä päätöksiä. Tällöin ne osakkaat, joilla on kiire, voivat poistua.

Hallitukseen joutumisen pelko

Moni jättää menemättä yhtiökokoukseen koska pelkää joutuvansa hallitukseen. Ketään ei pakoteta hallitukseen vastoin tahtoaan. Yhtiökokouskutsussa voidaan tiedustella, onko hallitukseen halukkaita ja nykyinenkin hallitus voi tiedustella osakkaiden keskuudesta kiinnostusta hallitustyöhön, jos hallitukseen tarvitaan uusia jäseniä. Usein luullaan väärin, että hallituksen jäsenten täytyy olla osakkaita. Hallitukseen voidaan valita myös ei-osakkaita, ja jos hallitukseen ei löydy muuten halukkaita, voidaan avuksi ottaa hallitusammattilaiset. He tosin he veloittavat kokouksiin osallistumisista normaalia kokouspalkkioita suurempia palkkioita.

Taloyhtiön asiat eivät kuulu minulle

Ne nimenomaan kuuluvat sinulle. Kun ostat osakehuoneiston, omistat huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. Palasta paperia voit maksaa satoja tuhansia, luulisi silloin kiinnostavan, mitä taloyhtiössä tehdään. Korjaushankkeet voivat tulla yllättävän kalliiksi, silloin kannattaa todellakin osallistua yhtiökokouksiin kun asioista päätetään. Silloin olet päättämässä, missä laajuudessa hanke toteutetaan ja millä menetelmin. Myöhemmin asiaan ei ole valitusoikeutta.

Nähtäväksi jää meidän taloyhtiössä, miten meillä tänä vuonna käy yhtiökokouksessa, mistään isosta hankkeesta ei päätetä. Tänä vuonna kuitenkin osakkaille (ja asukkaille) on yhtiökokouksen jälkeen luvassa parempi tarjoilu, koska juhlimme 90-vuotiasta taloyhtiötämme. Toivottavasti paikalla on muitakin kuin isännöitsijä ja hallitus.

Mervi Ala-Prinkkilä1608 Posts

Kirjoittaja on Suomen Kiinteistölehden verkkotuottaja ja toimittaja, joka toimii taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana Etu-Töölössä Helsingissä. Harrastuksiin kuuluu muun muassa vapaa-ajan asunnon kunnostus, erilaiset luottamustehtävät ja marttailu.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti


Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää