Joulukolumni: yhteisöllisyyden paluu?

Joulun perinteisiin kuuluu hiljentyminen ja sopu. Ainakin niiden vaatiminen toisilta: vanhaan pohjoismaiseen lainsäädäntöön kuuluivat ankarammat rangaistukset joulun tienoilla tehdyistä rötöksistä. Jouluaattona monet Turussa menevätkin päin Brinkkalaa, kuuntelemaan sen nimisen talon parvekkeelta julistettavaa joulurauhaa.

Joulurauhaa kaivataan taloyhtiöissäkin. Erilaiset vuorokausirytmit, musiikki- ja ruokamaut ja käsitykset sopivista desibeleistä eroavat, myös ihan ns. kantasuomalaistenkin kesken. Ja kaikkihan eivät piittaa koko joulusta.

Kerrostaloasumisen muuttuminen yhä “teknisemmiksi” mutkistaa sekin yhteiseloa. Sata vuotta sitten puuhellaa, ulkohuussia tai katonrajan narusta vedettävää vesivessaa osasi käyttää ilman manuaaliakin. Muunlaiset haasteensa niissä toki oli. Televisiota ja mahtavaäänisiä kotiviihdekeskuksia ei ollut keksitty, joten niitä ei voinut huudattaa keskellä yötä. Ja useimmilla oli sen verran raskas työpäivä, että illalla mentiin nukkumaan.

Mutta sukelletaan nyt tutkimaan monikulttuurisuutta, kun se niin usein puolestaan nousee pinnalle asumiskeskusteluissa. Ja otetaan juhlavuoden kunniaksi historiallinen katsaus.

Helsinki oli 1900-luvun alussa monikulttuurisempi kuin pitkään aikaan sen jälkeen. Tsaarinvallan venäläistämistoimet toki herättivät ärtymystä ja kielitaistelua käytiin paitsi suomen ja ruotsin, myös näiden ja venäjän välillä. Katukyltteihin oli tullut kolmanneksi kieleksi venäjä, mikä ärsytti monia. Tsaarin ”kunniaksi” olikin nykyisen Snellmaninkadun, tuolloin Nikolainkatu/Nikolaigatan, ruotsinkielisessä kyltissä g raaputettu s-kirjaimeksi, eli kyltissä luki Nikolaisatan.

Arjessa elettiin kuitenkin naapurin kielestä ja uskonnosta pahemmin piittaamatta. Kun joukkotapeltiin, se tehtiin yleensä kaupunginosan joukkueessa. Ja 1917–1918 sitten ihan muilla jakolinjoilla.

Suomen silloista kakkoskaupunkia Viipuria tarjotaan usein esimerkiksi vanhasta hyvästä monikulttuurisuudesta. Mikäs siinä, mutta Viipuri oli enemmän mosaiikki kuin sulatusuuni. Suomea, ruotsia, venäjää, saksaa tai jotain muuta kieltä puhuvat, luterilaiset, ortodoksit, juutalaiset, islamilaiset ja muulla tavoin tai ei millään tavoin uskovat eivät pahemmin tapelleet toisiaan vastaan. He morjestivat kun tapasivat ja sietivät toisiaan työkavereina ja naapureina.

Mutta he kävivät omia koulujaan, urheilivat omissa urheiluseuroissaan ja kävivät omissa jumalanpalveluksissaan. Seurakunnat jakautuivat sekä kielen että uskontokunnan mukaan, eli muodostivat insinöörikielellä matriisin.  Luettiin omia lehtiä ja mentiin paljolti oman ryhmän sisällä naimisiin. Ja lopulta kukin haudattiin ”omalle” hautausmaalle.

Joulukuun Kiinteistölehdessä, joka ilmestyy juuri sopivasti juhlan alla 20.12., on paljon asiaa yhteisöllisyydestä ja naapurisovusta ja niiden rakentamisesta.

Jollekin joulun ihme on Jeesus-lapsi, toiselle se, miten keisari Augustus sai kaikki hallintoalamaisensa maksamaan veroa. Niin tai näin – Eläkää ihmisiksi!

Jukka Taatana

Jukka Siren203 Posts

Kirjoittaja on Suomen Kiinteistölehden 62-vuotias toimituspäällikkö, jonka harrastuksena keväästä syksyyn on merellä liikkuminen hitaasti kajakilla tai vähän nopeammin 44-vuotiaalla veneellä. Oikean talven koittaessa sitten suksilla.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti