Asumismenot lohkaisevat jopa kolmanneksen tuloista tulevina vuosina

Kuva: Bigstock

Korona-aikana asumismenojen suhde käytettävissä oleviin tuloihin on pysynyt toistaiseksi paikoillaan. Koronan myötä lisääntynyt etätyöskentely on kasvattanut asunnon koon merkitystä valintakriteerinä sijainnin kustannuksella.

− Sijainti on asuntomarkkinoilla edelleen tärkeä tekijä, mutta sen painoarvo on laskenut. Tulevina vuosina onkin mielenkiintoista nähdä, jatkuvatko korona-ajan trendit myös pandemian jälkeen, sanoo PTT:n asuntomarkkinoihin erikoistunut ekonomisti Peetu Keskinen.

Myös keskeisillä sijainneilla olevien asuntojen kysyntä on ollut edelleen korkeaa. Erityisen vahvaa kiinnostus on ollut omakoti- ja rivitaloissa, joiden asuntokaupassa on aikaisempiin vuosiin verrattuna nähty poikkeuksellisen suuria kasvulukuja.

− Jo vuosia on tiedetty, että suurin osa suomalaisista haluaa asua omakotitalossa. Nyt unelmia on selkeästi lähdetty toteuttamaan entistä enemmän, Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas sanoo.

Tähtikunnas huomauttaa, että omakotitalounelmien toteuttamista rajoittaa tonttien saatavuus.

−Sen vuoksi olisi tärkeää, että kunnat huolehtisivat riittävästä tonttitarjonnasta.

Asumisen ja korjaamisen kustannuskehitystä hillittävä

Meneillään olevat EU:n ilmasto- ja energiapaketin neuvottelut ovat suomalaisten asumismenojen kannalta tärkeässä roolissa.

Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero kehottaa suomalaisia virkamiehiä ja päättäjiä pitämään huolta siitä, että käynnissä olevissa neuvotteluissa saadaan ratkaisuja, joissa asumisen ja korjaamisen kustannuskehitys pysyy hallittavissa.

− Jotta asumisen päästöt sekä energiatehokkuus voivat jatkaa tavoiteurillaan, tarvitaan onnistuneiden esimerkkien monistamista, kannusteita ja avustuksia investointeihin sekä rahoituksen saatavuutta kaikkialla Suomessa. Komission ilmastopaketin ehdotuksissa viljellään paljon myös pakko- ja kieltolinjaa, mikä ei toteutuessaan johtaisi ilmastotavoitteiden kannalta onnistumiseen, Kero huomauttaa.

Samalla Kero kannustaa taloyhtiöitä lyhentämään vallitsevan matalan korkotason aikana velkojaan ja varautumaan tulevina vuosina edessä oleviin korjaushankkeisiin.

Asumismenolaskuri

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti