Uusien jäsenten saaminen taloyhtiöiden hallituksiin vaihtelee

Kuva: Marjo Parkkinen

Uusien jäsenten saaminen taloyhtiön hallitukseen vaihtelee suuresti eri taloyhtiöissä. Tämä selviää Kiinteistöliiton tekemästä kyselystä taloyhtiöiden hallituksille. Uusien hallitusjäsenten houkuttelua helpottaa tieto taloyhtiöiden hallituksille tarjolla olevista palveluista.

Taloyhtiöiden yhtiökokouksien aikaan keväällä monissa taloyhtiöissä pohditaan tulevan kauden hallituksen kokoonpanoa. Kiinteistöliiton vuonna 2016 tekemän kyselyn mukaan uusien jäsenten saaminen taloyhtiöiden hallitukseen vaihtelee suuresti. Kyselyyn vastasi yhteensä yli 3300 vastaajaa.

35% kyselyyn vastanneista piti uusien jäsenten saamista helppona tai melko helppona, 30% puolestaan vaikeana tai melko vaikeana.

”Tilanne vaihtelee runsaasti eri taloyhtiöissä. Haluamme kannustaa ihmisiä lähtemään rohkeasti mukaan hallitustyöskentelyyn – se on paras tapa vaikuttaa oman taloyhtiön asioihin”, rohkaisee Kiinteistöliiton yhteysjohtaja Timo Tossavainen.

Kiinteistöliiton palvelut auttavat taloyhtiöiden hallituksia

Työtä taloyhtiön hallituksessa helpottavat monet palvelut. Hyväksytty taloyhtiön hallituksen jäsen -verkkokurssikokonaisuus tarjoaa erinomaiset pohjatiedot hallitustyöhön. Kiinteistöliiton ja sen paikallisyhdistysten jäsenille tarjolla olevat neuvontapalvelut auttavat hallitustyön kiperissä paikoissa niin lakiasioissa kuin taloudessa, korjausrakentamisessa ja energiakysymyksissä. Kiinteistölehti sekä useat verkkopalvelut, kuten taloyhtio.net, puolestaan pitävät hallituksen ajan tasalla.

Kyselyn tulosten perusteella aikaa ei hallituksessa kulu kohtuuttomasti: Lähes puolessa taloyhtiöistä hallitus kokousti keskimäärin 3-4 kertaa vuodessa ja 95% kokouksista kesti enintään kaksi tuntia. 60% käyttää kokousten ulkopuolella enintään neljä tuntia kuukaudessa asiaan.

”Asiantuntijapalvelujen käyttäminen voi myös säästää aikaa”, pohtii Timo Tossavainen.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti