Segregaatio lisääntyy Helsingissäkin

Hollantilaisen segregaatiotutkija Maarten Van Hamin mukaan segregaatio eli eriytyminen lisääntyy Helsingissä. Helsingin Sanomien laajassa artikkelissa tarkastellaan Helsingin asemaa eurooppalaisessa segregaatiokehityksessä.

Van Haam ja virolainen Tiit Tammaru esittelivät Helsingissä alkuviikolla maailmanlaajuista kiinnostusta herättänyttä tutkimustaan kahdentoista eurooppalaisen pääkaupungin segregaatiokehityksestä.

Tutkimus koskee vuosien 2001 ja 2011 välistä ajanjaksoa. Tällä aikavälillä saadut tulokset ovat synkkiä; asuinalueiden eriytyminen on voimakasta ja koskettaa Amsterdamia lukuun ottamatta kaikkia tutkimuskaupunkeja. Amsterdaminkin vähentynyt eriytyminen nähdään päättyvän noin kymmenen vuoden kuluessa, Tammaru sanoo.

Segregaatio Helsingissä

Helsinki ei kuulunut tutkimuskaupunkien joukkoon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Timo Kauppinen on laskenut Helsingin aseman sijoitettuna tutkimuskaupunkien rinnalle. Erilaistumisindeksin mukaan Helsingissä 29 prosentin suuri- tai pienituloisista pitäisi muuttaa toiselle postinumeroalueelle, jotta tuloryhmät jakautuisivat samaan tapaan pääkaupunkiseudun asuinalueille.

Van Hamin mukaan segregaatio olisi Helsingissäkin havaittua voimakkaampaa, jos vertailu tehtäisiin postinumeroalueiden sijaan pienemmässä mittakaavassa. Esimerkiksi kaupungin vuokratalojen hallitseman Jakomäen postinumeroalueen jakaumaa pehmentää se, että siellä sijaitsee myös Alppikylä, jossa asuu huomattavasti paremmin toimeentulevia ihmisiä.

Helsinki on silti yhä yksi Euroopan vähiten eriytyneistä pääkaupungeista. Samoilla asuinalueilla asuu sekä rikkaita että köyhiä; vuokra-asuntojen, asumisoikeusasuntojen ja omistusasuntojen suhde on tasaisempi.

THL on aloittamassa yhdessä professori Van Hamin kanssa Helsingin, Tampereen ja Turun segregaatiokehitystä koskevaa tutkimusta.

Erilaistumista lisäävät tekijät

Segregaatiota lisääviä tekijöitä ovat Van Hamin ja Tammarun mukaan halpoihin vuokra-asuntoihin keskittyneet alueet, asuntomarkkinoiden markkinavetoisuuden lisääntyminen ja maahanmuuttajien määrän kasvu.

Tarvitaan julkisen vallan ohjausta, jotta markkinat ohjaisivat samoille asuinalueille erilaisten hallintamuotojen asuntoja. Suurin syy eriytymiseen ovat kuitenkin tuloerot, Tammaru sanoo. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on tällä hetkellä suurimassa osassa OECD-maita suurempi kuin 30 vuoteen.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin

Sosio-ekonominen segregaatio -tutkimus, 2015

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

24.2.2026

Apulaispormestari Johanna Laisaari: Täydennysrakentamiselle todellinen tarve

Taloyhtiöillä on merkittävä rooli kaupungin täydennysrakentamishankkeissa, sanoo Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaari. Hän kannustaa taloyhtiöitä katsomaan yhtiön pihaa ja yhteisiä alueita lasten näkökulmasta.

13.8.2025

Torakat yllättivät porilaisen taloyhtiön – nopea reagointi ratkaisi ongelman

Torakat ovat epämiellyttäviä vieraita, jotka leviävät helposti asunnosta toiseen. Niiden häätäminen kannattaa jättää ammattilaisen vastuulle. Porilaisessa kerrostalossa ongelma saatiin kuriin, kun sarviniekkoihin puututtiin heti ensimmäisen havainnon jälkeen.

nurmikon kasvatus

1.8.2025

Näin kasvatat kauniin ja monimuotoisen nurmikon

Nurmikon ei tarvitse olla täydellisen tasainen vihreä matto ollakseen kaunis ja hyvinvoiva. Leikkuujäte ja syksyisin myös osa lehdistä kannattaa jättää nurmikolle. Lehdet suojaavat maaperää ja rikastavat sitä humuksella.

18.7.2025

Suojaudu oikein ukkosen aiheuttamilta vahingoilta

Ukkosen lähestyessä sulje ovet ja ikkunat, irrota sähkölaitteet pistorasioista, varmista, ettei irtain omaisuus pääse lentämään tuulen mukana, ja valmistaudu mahdolliseen sähkökatkoon.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti