Hedtec – syyskuu 2018

Lumipyry vaatii malttia taloyhtiöltä ja asukkailta

Kuvituskuva

Lumipyryn on luvattu jatkuvan suuressa osassa maata. Runsaan lumentulon jälkeen taloyhtiöiden kannattaa seurata pihamaan kuntoa, vaikka talvikunnossapito olisikin ulkoistettu huoltoyhtiölle. Runsas lumisade saattaa vaikuttaa huoltoyhtiön aikatauluihin, ja taloyhtiön kannattaa olla valmiina huolehtimaan turvallisesta liikkumisesta kiinteistöllä.

”Taloyhtiön oma valmius on tärkeä, koska huoltosopimuksesta huolimatta ensisijainen vastuu kiinteistön turvallisuudesta on kiinteistönomistajalla eli taloyhtiöllä”, muistuttaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Valmiudella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että taloyhtiö merkitsee liukkaat tai muuten vaaralliset paikat vaikkapa puomeilla tai muunlaisilla varoitusmerkeillä, ellei pihaa pystytä juuri sillä hetkellä hoitamaan kuntoon.

Vaikka vastuu turvallisuudesta on ensisijaisesti taloyhtiöllä, kannattaa myös asukkaiden olla valppaina. Asukkaat voivat tarkkailla piha-alueen kuntoa ja ilmoittaa havaitsemistaan vaaranpaikoista hallituksen jäsenille, huoltoyhtiöön tai isännöitsijälle välittömästi.

Huoltoyhtiö hoitaa asiakkaansa kiireellisyysjärjestyksessä

Lumipyryn jälkeen on hyvä huomioida, ettei huoltoyhtiö välttämättä saavu kiinteistölle niin pian kuin pihan kunnossapito edellyttäisi. Syynä viiveeseen on usein se, että huoltoyhtiön on hoidettava asiakaskohteet kiireellisyysjärjestyksessä. Jos asiakkaana on kerrostaloyhtiö, jossa katolta voi pudota lunta esimerkiksi vilkasliikenteiselle kadulle, huoltoyhtiön on hoidettava tilanne viipymättä kuntoon. Sen sijaan rivitaloyhtiö, jossa runsaskaan lumentulo ei aiheuta asukkaille tai ohikulkijoille samanlaista välitöntä vaaraa, voi joutua poikkeustilanteissa odottamaan vuoroaan.

”Huolellisuutta ja malttia vaaditaan lumipyryn aikana kaikilta”, Pynnönen korostaa.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti