Kannattaako lähiöitä korjata?

Kiinteistökalenteri 2018 boksi

Isännöintiliiton mukaan 1970-luvun lähiöitä ei välttämättä tarkoitettu lainkaan korjattavaksi, kirjoittaa Aamulehti. Taloyhtiöiden korjausvelka jatkaa edelleen kasvua. Siihen on syynä osakkaiden haluttomuus kalliisiin remontteihin ja ikääntynyt rakennuskanta.

Korjausvelka kasvaa jopa asunnon arvoa korkeammaksi

Taloyhtiöiden korjausvelka kasvaa vuosittain noin miljardilla, sillä korjauksia ja remontteja tehdään liian vähän. Varsinkin 1970-luvulla rakennetuissa lähiöissä putki-, ikkuna- ja julkisivuremontit voivat tulla hyvinkin lyhyen ajan sisällä ajankohtaisiksi, jolloin korjausvelka voi kasvaa huoneiston neliöhintaa suuremmaksi.

Isännöintiliiton asiantuntijan Pekka Harjunkosken mielestä lainsäätäjien tulisi helpottaa vanhojen rakennusten purkamista. Korjausvelka ja uuden asunnon neliöhinta voivatkin olla lähes yhtä suuret. Harjunkoski pitää yhtenä syynä viivästyneisiin korjauksiin iäkkäitä taloyhtiön hallituksen jäseniä.

Arkkitehti Harri Hakaste Ympäristöministeriöstä muistuttaa, että taloyhtiöillä tulisi olla viideksi vuodeksi eteenpäin korjaustarvesuunnitelma, mutta ministeriön tavoitteena on saada suunnitelmat ulottumaan jopa 10-15 vuotta eteenpäin.

Lue koko juttu Aamulehden nettisivuilta.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti